Turbovaihteella eteenpäin – haastattelussa True Cult Club

Erikoisesti nimetty True Cult Club on kokeneiden muusikoiden bändi, joka yhdistelee melodiseen metalliin popahtavaa tarttuvuutta.

01.11.2020

True Cult Club on ymmärtääkseni aika tuore tapaus. Mistä ajatus tähän yhtyeeseen lähti? 

– Viimeisistä omista bändikuvioista oli jo useampi vuosi, ja pidempään eri yhtyeiden taustajoukoissa työskennelleenä minulla oli tarve suoltaa vaihteeksi omaa musiikkia, kitaristi Miiro Varjus avaa. 

– Olin kyllästynyt perinteisiin hevijuttuihin sekä äärettömän raskaan musan tavoitteluun, ja sen sijaan kyti ajatus tarttuvien poppimelodioiden yhdistämisestä isojen synasoundien ja tukevan komppiosaston kanssa. Jossain vuoden 2019 puolivälissä minulle aukeni vihdoin hetki, jolloin kaivoin pari vanhaa demoa haudoistaan. 

– Matskua alkoi syntyä kovaan tahtiin, ja halusin mukaan tyyppejä, joiden kanssa olin työskennellyt aiemmin ja joiden seurasta nautin. Kysyin Asim Searahia kokeilemaan lauluhommia ja Rolf Pilveä soittamaan rummut. Asim innostui projektista niin, että en meinannut heti ymmärtää, kuinka vakavasti tätä alettaisiin myöhemmin työstää. 

– Syyskuisen rumpuäänityssession lopuksi kysyttiin Rollelta, kiinnostaisiko häntä olla osa bändiä, ja hän oli mukana empimättä. Kriteereistä riippuen voisi sanoa, että siinä saunassa istuessa bändi oli sitten varsinaisesti perustettu. 

– Rolle ehdotti mukaan entistä bändikaveriaan Jaakko Nikkoa [basso], ja treffasimme hänen kanssaan hyvin pian rumpusessioiden jälkeen. Jaakko taas tiesi taitavasta synistista nimeltä Christian ”Chrism” Pulkkinen, jonka kädenjälki vakuutti meidät. 

Bändillänne on persoonallinen nimi. Voitko hieman avata tarinaa sen takaa? 

– Emme ole varmastikaan ensimmäinen bändi, jonka nimi syntyi puolivitsistä. Pian lauludemojen aloittamisen jälkeen fiilistelin biisien soundimaailmaa ja laitoin Asimille hetken mielijohteesta viestin: ”Albumin nimeksi tulee sitten TRVE CLVB CVLT.” ”Etkö tarkoita TRVE CVLT CLVB? Siinä on nimittäin täydellinen nimi bändille,” hän vastasi. Ajattelin, että niinhän se on. 

– Jokaisella jäsenellä on pitkä ja kirjava hevihistoria, mutta yhteinen ulosantimme on jotain ihan muuta. Tiesimme myös alusta asti, että nimi herättää samanlaisia äärimmäisiä myötä- ja vastareaktioita kuin musiikkimme. 

Teillä on ulkona vasta yksi single. Onko tarkoituksena julkaista kokonainen albumi? 

– Kappaleita on albumillisen verran. Olen kirjoittanut ja tallentanut lisää aihioita aina, kun ideoita putkahtaa, eli matskua syntyy siis tavallaan jatkuvasti. Parhaimmat koukut tosin syntyvät yleensä silloin, kun otamme asiaksemme paneutua pelkästään biisintekoon. 

– Kokonainen albumi on tulossa hyvin todennäköisesti, mutta en näe levyä enää pakollisena virstanpylväänä. Kokopitkän valmistelu ja julkaisu vaatii usein paljon, paljon ylimääräistä odottelua, joka on periaatteessa hukkaan heitettyä aikaa bändin toiminnan kannalta. 

– Niin kauan kuin toimimme sitoutumattomana yhtyeenä, julkaisemme matskua kuten parhaaksi näemme. Olemme kuitenkin avoimin mielin tulevaisuuden suhteen ja odotamme mielenkiinnolla, kiinnostuvatko esimerkiksi levy-yhtiöt musiikistamme. 

Teiltä löytyy muitakin aktiivisia bändejä. Onko TCC pelkkä sivuprojekti? 

– Ei ole, vaan yhtye, johon olemme sitoutuneita ja jota työstämme yhdessä turbovaihteella. Tarkoituksemme on saada bändi liikkeelle vauhdilla, pistää musiikkia ulos tasaisesti ja täyttää kalenterimme keikoilla. 

– Jäsenillä on entuudestaan sitoumuksia ja niitä kunnioitetaan. Moneen suuntaan venyvät kiireet näkyvät toki esimerkiksi yhteisten treenipäivien löytämisessä, mutta pistämme päivät kalenteriin ajoissa ja pidämme kiinni siitä, mistä sovimme.

Julkaistu Infernossa 7/2020.

Lisää luettavaa