Norjalaisessa Ulver-yhtyeessä koskettimista ja ohjelmoinnista vuodesta 1998 asti vastannut Tore Ylvisaker (alias Tore Ylwizaker) menehtyi 54-vuotissyntymäpäivänään 16. elokuuta. Nyt yhtye on julkaissut some-kanavissaan pitkän ja koskettavan muistokirjoituksen, jossa vahvistetaan, että Ylvisaker lähti oman käden kautta.
”Mistä edes aloittaa? Ystävämme, jonka olemme tunteneet suurimman osan aikuisiästämme, on poissa. Hän valitsi jättää tämän elämän taakseen 54-vuotispäivänään. Se on musertavaa”, yhtye aloittaa kirjoituksen, jossa käydään läpi bändin ja Ylvisakerin yhteistä matkaa.
”Tore oli aina paikalla, oli kyse sitten imurista tai jostain vintage-syntikasta, ohjelmoimassa ja kytkemässä asioita. Hän oli velho, huoltaja. Hän välitti todella paljon prosesseista ja asioiden mekaniikasta, ja hänen tekninen tietämyksensä oli ja on mittaamaton, niin lavalla kuin studiossa. Hän oli ammattilainen ja olemme iloisia, että saimme olla läsnä kun hän oli elementissään, iloinen ja pirskahteleva. Täynnä intoa, niin leveä hymy kasvoillaan, että se sai kenet vain tuntemaan itsensä hänen parhaaksi ystäväkseen tuosta vaan.”
”Uhrautuva, maanläheinen, kansanmies. Helposti rakastettava, ainutlaatuinen ja äärettömän kiltti. Totta kai oli myös vaikeita aikoja. Erimielisyyksiä. Kulumia. Hankausta.”
”Valitettavasti – ja mikä tekee tästä entistä pahempaa ja saattaa tulla monille yllätyksenä – emme olleet paljon yhteyksissä viimeiset vuodet. Tuomme tämän esille vain, koska, no, ihmiset ovat monimutkaisia ja bändit sitäkin enemmän. Loppujen lopuksi olemme ihmisiä, liiaksikin. Iän ja ikävystymisen, perheen ja velvollisuuksien, rakkauden ja menetysten merkkaama. Mihin aika oikein on vierinyt? Auts, selkäni! Missä silmälasini ovat? Ei ole helppoa.”
”Olimme huojentuneita, kun kuulimme Toren muuttaneen pohjoiseen viettääkseen aikaa vanhempiensa kanssa ja löytääkseen itselleen tilaa musiikille, joka olisi ’vain hänen’. Tästä asiasta hän puhui vuosia ja ajattelimme – kenties naiivisti – että ehkä hän tarvitsee tätä juuri nyt. Ajattelimme, että lopulta olisimme taas yhdessä kuin ennen ja ajan mittaan meistä tulisi vanhoja idiootteja, jotka istuvat vanhainkodin terassilla sherryä siemaillen, kuvittelemassa että olemme keikkabussissa.”
”Tulemme aina muistamaan sekopäiset höpötyksemme, juhlat, paikat, ihmiset. Aseveljien kanssa jaetun elämän. Kaikkea sitä outoa paskaa, mitä kävimme läpi yhdessä 25 vuoden aikana läheisinä ystävinä, kumppaneina. Muistamme Toren kilttinä, aitona, anteliaana ja, öh, ’outona paskiaisena’ joka hän oli – hän olisi itsekin luultavasti hyväksynyt tämän terminologian.”
”Tehdään nyt selväksi: Ulver ei olisi sellainen kuin on ilman häntä. Kaikki tietävät tämän ja tuntevat sen syvästi. Me rakastimme häntä. Me rakastamme häntä. On tuskallista ajatella veljeämme nyt, hänen viimeisinä päivinään. Luoja tietää, mitä hän kävi läpi mielessään. Toren lähtö on murskaava muistutus siitä, miten kaikki hyvä loppuu aikanaan. Joskus ennemmin, äkillisemmin kuin mihin olemme valmiita. Muistutus siitä, että kuolema on osa elämää. Tiedämme tämän, mutta sitä on vaikea hyväksyä. Emme tule enää koskaan näkemään ystäväämme. Se tuntuu täysin absurdilta. Se sattuu.”
”Olemme olleet tiiviissä yhteydessä Toren läheisten kanssa. He ovat kaikki oikein lämpimiä ja hienoja ihmisiä. Syvimmät sympatiamme heille. He ovat kertoneet, että Tore teki viimeisinä päivinään musiikkia. Tulemme käymään sitä läpi myöhemmin yhteistyössä hänen läheistensä kanssa.”
”Mitä meihin tulee, olemme nyt viettäneet aikaa yhdessä muistellen ja toisiamme lohduttaen. Uskomme, että ainoa järkevä ratkaisu tässä kohtaa on jatkaa. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Meidän täytyy elää ja jatkaa ulvomista, pitäen kiinni asioista, jotka antavat elämällemme merkityksen. Pitää kiinni musiikista. Jopa ilman Torea.”