Vampyyritarinoita ja Suomihevi-henkeä – Crimson Day julkaisi maistiaisen tulevalta pitkäsoitoltaan

Yhtyeen kakkosalbumi ilmestyy tammikuussa.

22.12.2017

Tampereelta nouseva melodista heavy metalia tykittävä Crimson Day on julkaissut uuden Nightwalker-singlen, joka löytyy yleisimmistä suoratoistopalveluista. Single on irroitettu yhtyeen tulevalta toiselta pitkäsoitolta At the Mountains of Madness, joka ilmestyy puolestaan 19. tammikuuta.

Nightwalker on tiukka, kompakti ja tarttuva kappale jonka junttaava, raskas säkeistö sekä melodinen, Suomihevi-henkinen kertosäe muodostavat loistavan kokonaisuuden. Sanoituksissa nojataan (jopa hieman pilke silmäkulmassa) vampyyritarinoihin ja kauhukertomuksiin ottaen vaikutteita etenkin Bram Stokerin Draculasta. Nightwalker on oiva maistiainen tulevasta levystä, joka tulee olemaan tiukinta mahdollista tykitystä ja käynnistää vuoden 2018 räjähtävästi”, laulaja Lassi Landström kommentoi.

At the Mountains of Madnessin julkaisua juhlistetaan 19. tammikuuta Tampereen Jack the Roosterissa. Mukana levyjulkkarikeikalla on lisäksi niinikään tamperelainen All Rise.

Lisää luettavaa