Sveitsissä vuonna 1997 syntynyt Paysage d’Hiver (suom. Talvimaisema) oli alle parikymppisen Tobias Möcklin (alias Wintherr) päässä herännyt ajatus black metal -projektista, joka välittäisi muutamia vuosia aiemmin ilmestyneiden genren klassikkolevyjen autiota ja kylmää tunnelmaa entistäkin hyytävämmin.
Jo cd-r-muodossa ilmestynyt ensimmäinen demo Steineiche (1998) onnistui missiossaan loistavasti. Tuntiin oli puristettu kolme kappaletta, joiden herättämät lohduttomat mielikuvat ikuisesta talvesta ja loputtomasta pimeydestä olivat aivan muuta kuin aikakauden genrelle tyypillisiä, usein ”pakon edessä” tehtyjä säätiedotuksia. Ne kuvastivat Wintherrin rakentamaa kuvitteellista maailmaa, jonne tavallisella kuolevaisella ei ollut asiaa.
Reilut 15 julkaisua myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa Paysage d’Hiver on vakiinnuttanut paikkansa undergroundissa. Se nauttii väkevää kulttisuosiota alagenren alagenressä, jonka lukuisista yrittäjistä vain aniharva on päässyt lähellekään Möcklin kykyä luoda täydellisesti tämän todellisuuden kahleista irtautuvaa mustaa metallia.
Pois mukavuusalueelta
Syy siihen, miksi tavoittelin yllättävänkin kohteliaaksi ja yhteistyöhaluiseksi osoittautunutta Wintherriä haastatteluun, on projektin toinen virallinen kokopitkä levy Geister, joka edustaa Paysage d’Hiverin tuotannossa totuttua ”metallisempaa” ja ronskitunnelmaisempaa tavaraa. Syy tähän löytyy teoksen sanoitusten aihepiiristä.
– Minun täytyy kertoa alkuun hieman tästä prosessista, multi-instrumentalisti aloittaa.
– Koko albumi on rakennettu Sveitsin Lötschentalissa syntyneen Tschäggättä-kasvonaamiokultin ympärille. Olen pitänyt sitä aina täydellisenä konseptina black metal -albumille tai jopa -bändille. Mietin aihetta jo parikymmentä vuotta sitten, mutta koska en saanut sitä sopimaan Paysage d’Hiverin maailmaan eikä minulla ollut aikaa muille projekteille, jäin odottelemaan, että joku muu tekisi sen.
– Vuonna 2008 Fribourgista ilmaantui bändi nimeltä Tschäggättä, joka otti teeman haltuunsa. Se teki vain yhden demon [Repugnance], joka oli minulle melkoinen pettymys, joten aloin tehdä spontaanisti kappaleita, jotka syntyivät kahden tuotteliaan illan aikana.
– Geisterin ensimmäiset kolme ja viimeiset kaksi sävellystä ovat melkeinpä yksi yhteen samanlaisia kuin miten ne tuolloin nauhoitin. Myös taustalaulut ovat noilta ajoilta. Kokeilin vain, miltä kappaleet kuulostaisivat laulun kanssa, ja koska minulla ei ollut laulumikrofonia, päädyin huutamaan pätkät kuulokkeiden kautta.
– Minusta oli mielenkiintoista ottaa vanhat lauluraidat mukaan, joten äänitin liidilaulut uusiksi ja jätin vanhat huudot taustalle. Myös lähes kaikissa muissa kappaleissa – paitsi Andersissa – on jäljellä jokin riffi noista sessioista.
Geisterin musiikki on Wintherrin mittapuulla erilaista kuin aiemmin.
– Yritin saada sävellykset kuulostamaan siltä, millaisia ajatuksia puiset Tschäggättä-naamiot mielessäni herättävät, eli musiikista muodostui todella suoraviivaisen raakaa sekä rumpu- ja bassovetoista. Tällä kertaa oli ihan luontevaa karsia ”tunnelmallisia elementtejä”, koska homman tuli nyt vain kuulostaa tällaiselta.
– Jos totta puhutaan, olin tämän albumin kanssa aika kaukana omalta musiikilliselta mukavuusalueeltani ja koko luomisprosessi oli siksi todella mielenkiintoinen. Levy on konseptinsa osalta kaikkein ”maallisin” jakso Paysage d’Hiverin tarinassa ja tulee todennäköisesti myös säilymään sellaisena, joten sen tuli kuulostaa hieman tavallista karkeammalta ja maanläheisemmältä.
Kahden maailman kohtaaminen
Geister tarkoittaa suomennettuna aaveita tai kummituksia. Albumin tarinassa Wintherrin julkaisuilta tuttu hahmo The Wanderer, Vaeltaja, joka elää Paysage d’Hiverin luomassa lumisessa ulottuvuudessa, ottaa kenties ensimmäistä kertaa kontaktia kuolevaisten ihmisten maailmaan – joskin hiukan eriskummallisella tavalla.
Geisterin teemaa voi luonnehtia paremman termin puutteessa paranormaaliksi, eivätkä arkijärjen tavoittamattomissa olevat kokemukset ole Möcklillekään aivan tavattomia.
– Albumin tarinassa Vaeltaja kokee valveunen, jossa hän näkee ”aaveita”, jotka ovat siis meidän todellisuutemme ihmisiä. Paysage d’Hiverin maailman ja ihmisten välinen kontakti tapahtuu näiden valveunien sekä ihmisten suorittamien rituaalien – kuten tämän aiemmin mainitun kasvonaamiokultin – kautta.
– Koen myös itse valveunia silloin tällöin ja olen niin sanotusti avoimin aistein toismaailmallisten juttujen suhteen, mutta en ole minkään sortin selvänäkijä tai muuta vastaavaa. Olen kuitenkin saanut valveunien kautta yhteyden vuosia sitten kuolleeseen läheiseeni. Mikäli paranormaaleilla kokemuksilla tarkoitetaan esimerkiksi esineiden liikkumista itsekseen, en ole kokenut mitään sellaista.
Geisterin sanoitukset on kirjoitettu tällä kertaa Bernin alueella asuvan muusikon paikallisella murteella. Miksi?
– Koska se sopii täydellisesti Tschäggättä-teemaan ja sen rujouteen. Halusin myös kuvastaa näitä aaveita, koska ne ovat Vaeltajan näkökulmasta selkeästi aivan toisesta maailmasta kotoisin.
Kunnianosoitus undergroundille
Paysage d’Hiver on julkaissut vuosien varrella suuren määrän musiikkia. Wintherrin oman Kunsthall-pienlevy-yhtiön kautta ilmestyneet demoteokset ovat olleet lähes poikkeuksetta noin tunnin mittaisia spektaakkeleita, eikä pidä unohtaa myöskään muun muassa Drudkhin ja Lunar Auroran kanssa tehtyjä splittikiekkoja, joilla on oma paikkansa ja mittansa Paysage d’Hiverin ansiokkaassa diskografiassa.
On kuitenkin huomattavaa, että vasta kaksi viimeisintä julkaisua, Im Wald ja Geister, määritellään virallisesti kokopitkiksi albumeiksi. Se tuntuu herättäneen hämmennystä sekä fanien että toimittajien keskuudessa.
– Ensimmäiset seitsemän demojulkaisua ilmestyivät alkujaan ainoastaan cd-r-muodossa tai kasettina, eikä niitä masteroitu tai hiottu muutenkaan mitenkään, joten ne olivat aivan selkeästi demotavaraa, Wintherr valistaa.
– Ne julkaisut olivat tavallaan kunnianosoitukseni black metal -undergroundille. Mielestäni demot ovat aina olleet välittömämpiä ja tunnelmallisempia julkaisuja kuin viimeiseen asti hinkatut studioalbumit.
– Vanhojen Paysage d’Hiver -kasettien ei kuitenkaan ollut tarkoitus herättää mitään huomiota levy-yhtiöissä, joten siinä mielessä ne eivät täytä klassisen demon määritelmää. Minulle ne ovat olleet aina täyspitkiä albumeita, mutta demomuotoisia sellaisia, sekä soundillisesti että esteettisesti. Nykyisin nuo julkaisut on saatavilla myös vinyylinä ja cd:nä, joten minun ei ole enää järkevää jatkaa ”demojen” tekemistä.
– Rehellisesti puhuen en juuri välitä termeistä, ja minusta on huvittavaa, että ihmiset kiinnittävät asiaan niin paljon huomiota. Paysage d’Hiver on jatkuva tarina, eikä sillä, mitä teosta kutsutaan demoksi ja mitä albumiksi, ole mitään merkitystä. Minä näen ne niin kuin ne ovat: yksittäisinä lukuina suuressa tarinassa.
Vapaata energiaa
Paysage d’Hiverin tuotantoon syvemmin tutustuessa on helppo huomata Möcklin mieltymys viipyileviin tunnelmiin, ajoittain jopa jumittavaan toistoon ja transsinomaiseen fiilikseen, joka toteutuu joko säröisen metallitakomisen tai kylmänrauhallisen ambientin kautta. Projektin musiikki onkin helppo jakaa kolmeen osaan: metalliin ja ambientiin sekä näiden yhdistelmään.
Totuuden nimessä on sanottava, että usein lähes puolituntisia raitoja kuunnellessa tulee ajatelleeksi, mahtaako taiteilijan ainoana tarkoituksena olla pelkkä ”materiaalin tuottaminen materiaalin vuoksi”. Useissa tapauksissa asian voisi tiivistää huomattavasti kompaktimpaankin mittaan.
– Tunnen itseni enemmänkin välityskanavaksi kuin varsinaiseksi säveltäjäksi. Pystyn tietysti ohjailemaan asioita tiettyyn pisteeseen asti, mutta usein minulla ei ole aavistustakaan, mistä ideani kumpuavat. Kun kanavat ovat auki ja energiat voivat virrata vapaasti, annan kaiken tapahtua itsestään. Teen vain parhaani, että saan valjastettua nuo energiat sävellysten muotoon.
– Kyseessä on periaatteessa oman mieleni ja intuition täydellinen balanssi. Annan intuition kuljettaa energiaa vapaasti, mutta käytän ajatustani ja harkintaani ohjatakseni sen musiikilliseen muotoon ilman, että häiritsen energian vapaata kulkua.
– Im Waldin [2020] syntyprosessin aikaan virtaus oli niin voimakas, että käytin sen hyödykseni ja viimeistelin samaan syssyyn Geisterin materiaalin, joka on odottanut valmistumistaan jo niin monta vuotta.
Pelkkä taideprojekti
Paysage d’Hiverin mystinen ja etäinen habitus on herättänyt alusta asti black metal -fanien mielenkiinnon, ja erityisesti bändin alkuvuosien demokasetit olivat aikansa undergroundissa haluttua tavaraa.
Muutaman sadan kappaleen painoksina julkaistut nauhat ovat vaihtaneet Discogs-verkkosivuston mukaan omistajaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) lähes 200 euron hintaan. Summat tuntuvat Möcklin täydellisen epäkaupalliset lähtökohdat huomioiden käsittämättömiltä.
Paysage d’Hiver jos mikä ansaitsee siis kulttibändin määritelmän. Seuraajien fanaattisuus ja kiinnostus musiikkia kohtaan on lyönyt ällikällä myös itse muusikon, joka on päässyt toteuttamaan varsinaista ”oikeaa bändipuoltaan” satunnaisesti keikkailevassa kolmihenkisessä Darkspacessä.
– Olen ollut menestyksestä todella yllättynyt. Musiikillani ei ole koskaan ollut tarkoitus saavuttaa minkään sorttista kaupallista menestystä, eikä tule koskaan olemaankaan. Teen mitä minun täytyy ainoastaan itseni vuoksi, ja Paysage d’Hiver on minulle enemmän taideprojekti kuin mitään muuta. Mikäli musiikilleni olisi keksittävä jonkinlainen menestyksen mittari, toivoisin sen toimivan inspiraationa mahdollisimman monelle ihmiselle.
Minkälaisena näet taideprojektisi jatkon?
– Minulla on ajatus ainakin kahdesta seuraavasta albumista, mutta täytyy katsoa, mitä sen jälkeen tapahtuu. Tunnen kuitenkin ehdottomasti, että homma tulee vielä jatkumaan. Geister ei edusta Paysage d’Hiverille mitään ”uutta tyyliä”, vaan se on ainoastaan yksi jakso tarinassa.
– Kun perustin Paysage d’Hiverin, halusin sen olevan elinikäinen projekti, ja toivottavasti pystyn pitämään kiinni tästä suunnitelmasta. Homma saattaa kaivata pieniä taukoja silloin tällöin – kuten kävi Das Torin [2013] jälkeen –, mutta seuraava albumi on jo tekeillä ja tulee olemaan taas jotain aivan erilaista.
Julkaistu Infernossa 3/2021.