Helloweenin läpimurtovuosien mestaritenori Michael Kiske halusi taas bändiin, jossa kaikilla on kivaa. Sellainen bändi on vanhan taistelutoverin Kai Hansenin Kisken rinnalle palauttanut Unisonic.
Teksti: Jaakko Silvast
Unisonicin ensirääkäisy kuultiin syksyllä 2009, jolloin bändi toimi vielä nelimiehisenä. Power metalin kantaisiksi luettavassa Helloweenissä kannuksensa hankkinut vokalisti Michael Kiske halusi ympärilleen jälleen oikean bändin. Ensimmäiset kiinnitykset uuteen yhtyeeseensä hän onki italialaiselle Frontiers Recordsille tekemänsä Place Vendome -sooloprojektin komppiryhmästä.
Basisti Dennis Ward ja rumpali Kosta Zafiriou saivat rinnalleen kitaristi Mandy Meyerin, joka aiemmin vaikutti lapsuusajan kotimaansa Sveitsin ehkä kaikkein tunnetuimmissa hard rock -yhtyeissä Krokusissa ja Gotthardissa. Unisonic heitti seuraavana kesänä muutamia festivaalikeikkoja Euroopassa nojaten seteissään Kisken aiempaan soolotuotantoon, Place Vendome -materiaaliin sekä muutamaan ikivanhaan Helloween-klassikkoon.
Katsantokannasta riippuen lienee Edguy-vokalisti Tobias Sammetin syytä eli ansiota, että vuosina 1987–88 Helloweenissä legendaarisia Keeper of the Seven Keys -levyjä luomassa olleet Kiske ja Gamma Ray -mies, kitaristi Kai Hansen saatiin samaan bändiin yli 20 vuoden tauon jälkeen. Molemmat miekkosista olivat mukana Sammetin Avantasia-projektin The Scarecrow -albumin (2008) soittajarosterissa, ja Avantasian rantauduttua vastoin kaikkia odotuksia myös keikoille, Hansen ja Kiske pääsivät yhdessä samoille lauteille. Vanha taika oli jälleen syttynyt.
Antaapa herra Kisken itsensä luennoida aiheesta.
– Emmehän me ikinä olleet Kain kanssa varsinaisesti erillään. Yhteisten Helloween-vuosien jälkeen meillä on ollut hyvä keskinäinen suhde. Muistan, kun 17-vuotiaana menin Helloweeniin ja suoraan sanoen rakastuin Kaihin, koska hän on niin hauska ja cool tyyppi. Sellainen, jollaisen haluaa aina lähelleen. Olikin melkoinen shokki, kun Kai erosi Helloweenistä, koska en tuolloin arvannut asioiden olevan siinä bändissä niin huonosti. Kun hän lähti, kaikki muuttui minun osaltani painajaiseksi. Olin myös Kaille aluksi vihainen, että hän jätti Helloweenin. En tosin kovin katkerasti (naurua).
– Joka tapauksessa, kun minä vuorostani lähdin Helloweenistä, tapasimme jälkeenpäin sattumalta musiikkikaupassa ja turisimme useamman tunnin hänen Gamma Ray -jutuistaan. Hän auttoi minua ensimmäisen soololevyni (The Calling -ep, 1996) ja Adrian Smith -yhteistyön kanssa (Smith puoliksi sävelsi ja soitti ep:n nimibiisin). Meillä oli siis Kain kanssa aina yhteys, mutta emme missään vaiheessa kuvitelleet perustavamme bändiä. Varsinkin, kun olin sairastumiseen asti täynnä Helloweeniä ja kaikkea siihen liittyvää. Liian paljon pahoja kokemuksia.
Lue koko juttu Infernon numerosta 3/2012 (#95).