Voiko bändi olla parhaimmillaan 24 vuotta perustamisensa jälkeen? Paradise Lost näyttää Tragic Idolilla, että kolmastoistakin levy voi nousta tuotannon ykkösketjuun. Nick Holmes ja Greg Mackintosh halusivat, että levy kuulostaa Paradise Lostilta.
Teksti: Vilho Rajala Kuva: Paul Harries
Absurdiahan tämä on, eikä mitään muuta.
Kun olin 13, ostin Draconian Timesin (1995) pelkästään The Last Timen kertosäkeen perusteella. Levyä kuunnellessani silmäilin sisäkantta ja mietin, että nämä jätkät ovat taatusti tosi kovia. Vaikutelma korostui Gregor Mackintoshin kohdalla, mutta tietenkin myös Nick Holmesin hahmosta välittyi aikamoista karismaa.
Draconian Times on säilyttänyt näiden korvien välissä asemansa yhtenä kovimmista levyistä. One Second (1997) puolestaan oli ilmestyessään kenties suurin koskaan kokemani musiikillinen pettymys. Myöhemmin sekin on osoittautunut kelpo teokseksi.
Palataan siihen absurdiuteen. Olen Helsingissä EMI-levy-yhtiön tiloissa Kaapelitehtaan vieressä. Finnish Metal Expo alkaa huomenna, ja Paradise Lostin pääkaksikko on jo paikalla.
Century Median tiedotusta Suomessa hoitava Taija Holm tuo Nick Holmesille sen seitsemää sorttia minttupastilleja, mutta laulajan harmiksi brittiläistä Smint-merkkiä ei alepoista löydy.
Tässä ne kovat jätkät nyt istuvat ilmielävinä. Kolme tuntia aiemmin minä tein lähtöä tamperelaisessa huoneistossa, jonka seinällä killuu kehystetty Draconian Times -kansikuva.
Greg Mackintosh on pitkän tukkansa kanssa yhtä vaikuttava hahmo kuin aina. Parran harmaantuminen paljastaa, että mies käy jo viidettäkymmenettä. Niin käy Nick Holmeskin, mutta hän ei vaikuta vanhentuneen 1990-luvun jälkeen lainkaan, ennen kuin panee silmälasit nenälleen.
Paradise Lost on tehnyt uuden levyn nimeltä Tragic Idol. Se on tolkuttoman tyylikäs, painava ja ryhdikäs albumi, jolla yhtye kuulostaa vain ja ainoastaan itseltään. Se on niin kova, että A-B-vertailu Draconian Timesin kanssa osoittaa sen painivan samassa sarjassa.
Tragic Idol -nimi ei kuulemma viittaa kumpaankaan kaksikosta.
– Me olemme vain traagisia, Mackintosh lohkaisee.
– Nimi on ollut olemassa reilusti yli vuoden. Kyse on siitä, että idoli on yleensä kunnioitettu hahmo, mutta kun pintaa vähän raaputtaa, sieltä paljastuu rumia asioita. Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa, Holmes selittää.
Sen bändi itsekin on saanut kokea, kuten pian käy ilmi.
Lue koko juttu Infernon numerosta 4/2012 (#96).