Entombed A.D.
Back to the Front
Century Media
Milläköhän logiikalla tätä tapausta ryhtyisi kerimään auki? Monille maailman tärkein death metal -yhtye palaa pelikentille kohtuuttoman pitkän tauon jälkeen. Alla on orkesterin 2000-luvun ehkä väkevin veto Serpent Saints (2007) ja odotukset tapissa. Harvoin on Enska kuulijaansa pettänyt. Toisaalta takana on käsittämätön saippuaooppera, josta varmaa tietoa on suurin piirtein se, että nauhoitettu albumi on ollut hyllyllä vuoden päivät, bändin sielu Alex Hellid on ottanut hatkat ja nimen perään on ilmaantunut A.D.-pääte.
Tältä pohjalta on vaikea sanoa, kuunteleeko Entombedin uutta levyä vai arvioiko suhdettaan siihen henkilökohtaisella tasolla. Toisaalta tällainen pähkäily on sikäli luonnollista, että tuskin bändi itsekään on ollut aivan optimaalisessa tilassa levyä nauhoittaessaan.
Painokoneita ei tarvitse pysäyttää: Back to the Front kuulostaa tismalleen Entombedilta. Näin tietysti jo LG Petrovin mylvinnän ja raastavan alavireisten riffien takia, mutta en voi välttyä ajatukselta, että alkuperäisen miehistön haihtuessa pala palalta bändillä on ollut tarve korostaa vanhan liiton statustaan. Joitakin biisejä on viilattu väkisin old school death metalin suuntaan, jopa sävellysten kustannuksella. Jotenkin hommasta paistaa todistelemisen tarve, mikä on sinänsä naurettavaa: uskottavuus tuskin loppuu ensimmäisenä tällä yhtyeellä.
Raukkamaista sanoa, mutta tämän levyn todellinen arvo selviää vasta myöhemmin. Tällaisenaan kaikki kuulostaa hyvältä, jos pystyy keskittymään vain itse albumin sisältöön. Muutamista mestarillisista riffeistä ja nihkeän kalmaisesta tunnelmasta huolimatta edeltäjänsä vetää silti pidemmän korren.