Toukokuun seitsemäs päivä oli hyvä päivä lähteä Tavara-asemalle kääntelemään takkia. Ohjelmassa oli goottirockin ja -metallin väriset iltamat, ja tietystikin arkipäivänä, kuten Tampereella tuntuu metallikeikkojen suhteen olevan tapana.
Odotukset illan suhteen olivat oudolla tavalla varovaisen uteliaat.
Toissa vuonna napautin toverilehti Soundin sivuilla Tribulationin tuoreimmalle albumille pisteet 3/5. Olin sitä mieltä, että kyseessä on ihan kelpo levy, jolla on muutamat loistavat hitit, ja paljon hieman tasaiseksi käyvää materiaalia. Olin myöskin vakaasti sitä mieltä, että Tribulation on muuttunut yhä tylsemmäksi bändiksi sen jälkeen, kun hienoa soolotuotantoa tekevä Jonathan Hultén lähti bändistä. Tribulation oli tipahtanut listallani osastoon ”ihan kiva.”
Samana vuonna napautin Soundin sivuilla Cemetery Skylinen debyytille pisteet 3/5. Olin sitä mieltä, että kyseessä on ihan kelpo levy, jolla on muutamat loistavat hitit, ja paljon hieman tasaiseksi käyvää materiaalia. Olin myöskin vakaasti sitä mieltä, että Cemetery Skylinen olisi pitänyt panostaa jo albumillaan enemmän häikäilemättömään tarttuvuuteen eikä niinkään fiilistelyyn. Cemetery Skyline oli tipahtanut listallani osastoon ”ihan kiva.”
Miksi sitten ylipäänsä lähdin Tavara-asemalle tämän kaksikon keikalle?
Koska minulla oli aavistus. Pieni aavistus siitä, että jokin näiden bändien keikoissa voisi avata bändin levyjäkin vielä enemmän. Aavistelin, että bändien musiikissa olisi ehkä sittenkin jäänyt minulta useampikin kivi kääntämättä.
Kuinka ollakaan, en ollut väärässä. Tämä tuli selväksi heti Tribulation-keikan alkupuolella.
Jostain syystä olin pitkään liputtanut ihan ehdottomasti Tribulationin vanhan, aavistuksen death metalisemman annin puolesta. Tämän keikan myötä vaikutti kuitenkin siltä, että uusimman Sub Rosa in Æternumin goottimetallinen Tribulation on sittenkin sitä puolta bändistä, joka lumoaa juuri nyt kaikkein eniten. Bändin ulosanti oli keikalla juuri hyvällä tavalla hillityn charmantti ja gootahtavan kipinöivä. Tribulation ei tehnyt mitään liikaa tai liian vähän, vaan se esitti suitsukkeiden ja hillityn välishow’n keskellä kappaleensa niiden vaatimalla tahdikkuudella. Juuri livenä ja bändin edessään nähdessään korostui se, että Sub Rosa in Æternum sisältää varsin persoonallista goottimetallia ja on lopulta Tribulationin evoluutiossa askel oikeaan suuntaan kuin bändi olisi kulkemassa Tiamatin osoittamia polkuja. Jos muuten sattuu olemaan näin ja tarttuvuus tästä vain kasvaa, en pane lainkaan pahakseni. Tiedoksenne, Tribulation.
Cemetery Skylinen kohdalla tarina oli lähestulkoon täsmälleen sama kuin lämppärinsäkin.
Kovista tekijäukoista koostuva Cemetery Skyline ei tee keikoillaan ihan liian suurta numeroa itsestään. Se ei ole millään tavalla mikään all-stars-ego -bändi. Mikael Stanne on niin monesti kehuttu keulakuva, ettei häntä enää oikein malta edes ylistääkään, mutta Stannen karisma ei ole lavalla yksin. Jokainen Cemetery Skylinen jäsen toi isoa läsnäoloa ja fiilistä keikkaan ihan vain olemalla oma itsensä. Soittamalla siten kuin parhaiten osaa. Siinäpä juurikin sitä goottimetallista karismaa, joka elää tällä hetkellä voimakkaammin kuin vuosikymmeniin, kun vanhat bändit tekevät paluun ja jostain tupsahtelee vielä uusiakin. Goottimetallin vetovoimassa kyse on pienistä nyansseista.
Samaa voi sanoa Cemetery Skylinen kappaleista. Keikan draaman kaari oli jopa vielä parempi kuin levyllä. Cemetery Skylinella on muutama naurettavan tarttuva hitti, mutta keikan kannalta on vain hyvä, että bändi malttaa tunnelmoida vähemmänkin kiihkeästi. Hitaammat, fiilistelevämmät kappaleet olivat keikalla ihan yhtä merkittävässä roolissa kuin bändin ainokaisen levyn singlehititkin. Puolitoista tuntia kului kuin siivillä, kun Cemetery Skylinen heitteli iskusävelmiensä ja tunnelmointiensa sekaan vielä levyltä pudonneita kappaleita ja coveriakin. Bändi on lyhyessä ajassa luonut itselleen ihan omanlaisen audiovisuaalisen maailmansa, mikä korostui myös keikan valoissa ja eleissä. Ei voi kuin toivoa, että tämä kaikki on Cemetery Skylinenkin suhteen vain alkua, eikä bändi jää lyhyeksi projektiksi.
Niin, eli toisin sanoen toimittaja kävi tällä keikalla kääntämässä takkinsa jos nyt ei nurinpäin, niin ainakin yhden hihan ympäri. Kun menin kotiin ja kuuntelin molempien bändien tuoreimmat levyt läpi, olin valmis nostamaan niiden arvosanat kolmosesta neloseen, ja se ei muuten harmita lainkaan. Keikka paransi molempia bändejä minulle.
Teksti: Aki Nuopponen, kuvat: Jaana Martinkauppi
Tribulation
Cemetery Skyline
