”Täällä lavalla on hevareita ja punkkareita – entisiä ja nykyisiä”, Taneli Jarva spiikkaa eräässä kohdassa.
”Ja puliukkoja!” huudahtaa joku enemmän tai vähemmän vääräleukainen yleisön edustaja.
”Ja puliukkoja, totta kai!” laulaja-kitaristi nyökkää hymähtäen.
Helsingin G Livelabissa ei kuultu keväisenä lauantaina heviä tai punkkia, mutta tapahtuman ihokarvat pystyyn nostattanut tunnelma hakkasi mennen tullen puolivillaisen tai vähän onnistuneemmankin raskaan rockin iltaman. Siis ihan sata-nolla. (Myöskään minkäänlainen puliukkotouhu ei tullut mieleen, kun katseli muusikoiden lavajuomia: vesipulloja siellä ja tuolla.)
Seitsemisen vuotta sitten akustisen alkunsa saanut T.Jarva & The Dark Place -kollektiivi oli saapunut Punavuoreen uunituoreen The Light -studioalbumin julkaisukeikan merkeissä. Painotettakoon jo tässä vaiheessa, että vaikka uusi levy on kantanut kevään valoa turuille ja toreille vasta muutaman päivän ajan, tuomio on jo selvillä: kyseessä on vaivatta eräs vuoden vaikuttavimmista musiikillisista tapauksista. The Lightin hauraan voimakas intensiteetti on niin kuristavaa – tosin ainakin kuulijan kannalta pelkästään myhäilyttävällä tavalla – laatua, ettei vastaavaan ole tullut törmättyä ihan äskettäin.
Kahteen osaan jaettu kokonaisuus lähti liikkeelle juuri sieltä, mistä koko bändi aikoinaan starttasi: toisin sanoen Taneli Jarva ja kitaristi Sami Hassinen jalkautuivat aluksi estradille kahdestaan esittämään lainakappaleita. Intiimien aloitushetkien aikana kuultiin muun muassa Townes Van Zandtin bravuuri Kathleen, jonka Jarva esitteli itselleen ”erityisen tärkeäksi biisiksi”.
Seuraavaksi lavalle astelivat rumpali Sami Käyhkö, kontrabasisti Ari Lampinen ja kosketinsoittaja Janne Immonen, ja samalla ”yhtyemuotoisen” The Dark Placen konsertti sai varsinaisen lähtölaukauksensa muun muassa Calamityn, A Drunkard’s Prayerin – puliukkoja, anyone?- sekä järisyttävän tyylikkään Dead Moon -laina Dagger Moonin myötä. Ei-kauhean-pitkä ensimmäinen setti puolestaan päättyi uudelta albumilta poimittuun Pray for Death / Last Exit to the Light -kaksikkoon. Näiden numeroiden – ja koko loppusetin – ajaksi estradille nousi myös Saksasta saapunut erikoisvieras, perkussionisti Christian Schäfer – tuttu mies myös Poison Whiskyn riveistä.
Jotakin illan mainitusta intensiteetistä kertoi jo tässä vaiheessa sekin, että vaikka ratikat kurvailivat G Livelabin vierestä ja ohikulkijat pällistelivät enemmän tai vähemmän kummastuneina sisään isojen ikkunoiden läpi, nämäkään eräänlaiset häiriötekijät eivät onnistuneet palauttamaan kuulijaa ”tavallisen maailman” puolelle. Todellakin, niin kauan kuin ”purgatory cocktail musick” helkähteli menemään, sen maaginen ote ei päästänyt puristusotteestaan.
Kun sitten pieni tauko oli vietetty, kakkossetti käynnistyi The Lightin avaavalla Hades Children -veisulla. Nyt lavalla oli The Dark Place koko tyylikkyydessään ja komeudessaan, kun taustatukea antaneet laulajat (Tarja Leskinen ja Hanna Wendelin) olivat mikrofoniensa takana. Ei tullut pienimpänäkään yllätyksenä, että kappaleet ja sovitukset alkoivat viimeistään tässä vaiheessa kuulostaa todella, todella täyteläisiltä.
Yhdestä asiasta olisi voinut mainita jo ensimmäisen setin aikoihin: nimittäin livesoundista. Muusikoiden sekä miksaaja Tapio Wilskan yhdessä loihtima äänimaailma on selkeä, täyteläinen, lämmin ja dynaaminen. Ihan oikeasti: vaikka biisit olisivat olleet mitä sattuu, homma olisi silti kuulostanut aivan törkeän komealta. No, onneksi ne biisitkään eivät tällä kerralla olleet ihan mitä sattuu!
Selvästi pidempi toinen setti tarjosi täyslaidallisen materiaalia The Dark Place -debyytti Post Festumilta ja The Lightiltä. Priimaluokan toimituksen seasta on hyvin vaikea nostaa esiin aivan erityisiä kohokohtia, mutta kyllähän esimerkiksi Grand Central, Venus Is High ja Pompeii Dog toimittivat silti täysin aseistariisuvasti. Viimeksi mainittu teos sisältää Taneli Jarvan lemmikkikoirien äännähtelyä, ja vaikka isäntä humoristisesti mainitsikin ”saaneensa kerrankin vapaaillan kavereistaan”, eihän asiasta ole kahta sanaa: Taneli rakastaa pitkulaisia frendejään syvästi, ja sekös lämmittää ainakin allekirjoittaneen sydäntä.
Nostetaanpa esiin myös nimikkokappale The Light, joka alkoi puolestaan kevyellä stand up -toimituksella. Jarvan eteen nimittäin kannettiin nuottiteline, ja hän yltyi saman tien vitsailemaan, miten ”kaikki todelliset ammattilaiset soittavat lavalla nuoteista”.
”Niin, minä taidankin sitten olla ainoa ammattilainen tällä lavalla”, hän jatkoi – hersyvien naurahduksien saattelemana.
Saman välispiikin aikana muuten selvisi sekin, että akustisen kaulalle aseteltavaa capoa kutsutaan tämän tumman bändin termistössä ”nippusiteeksi”. Varsin osuvaa sekin.
Kun iltama alkoi sitten – hiljalleen – ajautua kohti lopullista umpikujaa The Crossroads’ Songin myötä, oli yönselvää, että T. Jarva & The Dark Place on koko ajan lisääntyvän valon – varjoja unohtamatta – aikakaudella aivan hurjassa lyönnissä. Vaikka konsertti kesti parisen tuntia, tämän tumman musiikillisen sametin helmoissa olisi voinut velloa vielä pitkäänkin.
Ensi kertaan siis.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
