Killing Joke
Pylon
Spinefarm
Viisikymppiset gootit pysyvät tutun testatussa kaavassaan ja onnistuvat ammentamaan siitä erittäin tuoreenkuuloisen cocktailin.
Henkilökohtaisesti tylsistyn helposti post-punk-veivaukseen, sen simppeleihin riffeihin, rytmeihin ja looppeihin. Killing Joke on eri asia. Jopa vanhetessaan. Pylonissa on edelleen tarpeeksi uhkaa, tarpeeksi omintakeisia sävellysratkaisuja, tarpeeksi alkukantaista mutta niin futuristista groovea.
Levyllä on tarttuvat huippunsa ja laimeat notkonsa. En kokisi olevani paljon köyhempi, jos en olisi koskaan kuullut vaikkapa valjun hyväntuulista Big Buzz -kasaripop-palaa. Huteja on kuitenkin vähän. Levyn parhaimmisto taas langettaa niin synkeän tanssittavia manauksia maailman tilasta, että ottaa mahanpohjasta. New Jerusalem on levyn ankara ja armoton helmi.
Jos se mitään todistaa, ajoin 900 kilometriä australialaista maantietä tämä levy taustalla. Koko matkan. En tiedä, pitäisikö bändi tai sen vakavimmat fanit imartelevana sitä, että Pylon on täydellistä roadtrip-musiikkia. Mutta yksin tyhjällä maantiellä, se epätodellinen, hypnoosinomainen tunne, kun ajatukset karkaavat eivätkä tule takaisin, se epämääräinen odotus tulevasta jossain pitkällä horisontin takana, tämä tislaa levyn olennaisimman fiiliksen minulle täydellisesti.