Haastis: A.R.G. – Porometallin paluu

Siitä on 18 vuotta, kun A.R.G. on viimeksi ollut toiminnassa. Nyt kuusamolaislähtöinen thrash metal -ryhmä keikkailee taas.

Teksti: Vilho Rajala www.reindeermetal.org

Kitaristit Jari Kelloniemi ja Vesa Säkkinen, basistilaulaja Tepa Karjalainen ja rumpali Timo Hanhijoki ovat yhtä kuin A.R.G. vuonna 2011.

Bändin tarina ennen uutta tulemista sijoittuu vuosille 1987–1993. Paluuta on kyselty vuosikausia. Kun alkuperäinen rumpali Pasi Takkula menehtyi viitisen vuotta sitten, Kelloniemi ajatteli, että A.R.G. ei tule koskaan tekemään mitään.

– Silloin tuntui siltä, että tämä bändi ei taatusti soita enää. Nyt ollaan kuitenkin tässä.

Kun Marco ”Järkkä” Järvenpää kyseli viime vuonna, lähtisikö bändi soittamaan Jalometalliin, päätös syntyi melko spontaanisti. Paluun jälkeinen ensiesiintyminen nähtiin Jalometalli Winterfestissä maaliskuun lopussa.

– Kyllä se jännitti, vaikka oltiin reenattu. Yllättävän hyvin se meni, olin itsekin vähän huuli pyöreänä. Varsinkin Tepalle täytyy nostaa hattua, koska hän on ainoa, joka ei ole ollut aktiivisesti bänditoiminnassa tässä välissä, Kelloniemi sanoo.

Bändi huomasi ajan kulumisen konkreettisesti kotimatkalla, kun kännyköihin alkoi ropista tekstiviestejä, että keikasta oli pätkiä YouTubessa. 18 vuotta sitten ei ollut sen paremmin kännyköitä kuin YouTubeakaan.

A.R.G. on pysynyt Kelloniemen mukaan yllättävän hyvin ihmisten muistissa. Sen hän huomasi jo 1990-luvulla, kun muutti Ouluun.

– Bändi oli ollut haudattuna viitisen vuotta. Menin silloisen tyttöystävän kanssa baariin, ja siellä tuli porukka huutamaan, että jumalauta, A.R.G., hyvä Kelloniemi. Ajattelin, että mitähän ne pojat on juoneet.

Kalenterissa on toistaiseksi vain elokuinen Jalometalli, mutta syksylle on tulossa lisää keikkaa. Kesä rauhoitettiin ihan tarkoituksella, sillä bändin jäsenillä on muutakin puuhaa. Kelloniemi ja Hanhijoki soittavat Corpsetissa ja Säkkinen Anger Cellissä.

Huumoria ja demovaihtoa

A.R.G:n taru alkoi, kun Kelloniemi ja Takkula ryhtyivät jamittelemaan keskenään. Aiemmin he olivat soittaneet Pestilence-nimisessä bändissä.

– Ne ekat biisit oli sellaista S.O.D./M.O.D.-tyyppistä huumoritouhua. Ryypättiin ja tehtiin ihan läpällä biisejä.

Kun Tepa Karjalainen ja Aku Raaska liittyivät mukaan, bändi sai nimen Aku Raaska Group. Ensimmäinen askel A.R.G.:n vakavoitumisen tiellä oli Aggressive Confessor -biisi, joka sai alkunsa kahden rumpalin, Pasi Takkulan ja Janne Kelan ryyppäjäisistä.

– Ne keksivät hyvän riffin ja Pasi esitti sen mulle. Mä aloin kehitellä sitä ja yhtäkkiä mulla oli biisi.

Huumori ei kadonnut yhtyeen ilmaisusta minnekään. Bändi jatkoi hauskanpitoa myöhemmin muun muassa kappaleilla Massey Ferguson ja Skateboarding Death.

Demovaihto oli bändien kesken 1980-luvulla todella aktiivista. Kelloniemi muistaa kuunnelleensa muun muassa Sepulturan demoja jo varhain. Muita bändin musiikillisia lähtökohtia olivat muun muassa Metallica, Kreator ja Sodom.

Raaska lähti myöhemmin National Napalm Syndicateen. A.R.G.-lyhenteen merkitys muutettiin Ancient Rotten Graveguardsiksi. Kolmen hengen kokoonpano tuntui vajaalta, joten Kelloniemi kysyi vanhaa bändikaveriaan Säkkistä mukaan.

– Veske oli tehnyt biisejä Pestilencelle. Kun se tuli bändiin, mä ajattelin, että nyt meillä on ainakin kunnon biisintekijä.

Kelloniemi ja Säkkinen löysivät nopeasti yhteisymmärryksen ja sparrasivat toisiaan. Biisejä syntyi luontevasti ja bändi teki demoja ja keikkoja.

Lopulta A.R.G. ilmoittautui Pohjois-Suomen bändimestaruuskilpailuun Ouluun vuonna 1988. Voitto tuli, ja voittaja pääsi tekemään singlen.

Aggressive Confessor -sinkun tuottajana toimi Zero Ninen kitaristi Mara Mäntyniemi, joka myös hoiti sen julkaisun Megamanian kautta. Levytyssopimus syntyi nopeasti tämän jälkeen.

– Se sinkku myi helvetin hyvin, ja kai se sitten Atte Blomille jotenkin iski. Niillähän oli jo Stone, ja me ihmeteltiin, että miten helvetissä tässä näin kävi, että ollaan samalla levy-yhtiöllä kuin ne.

Porot lavalle

Bändi keikkaili aktiivisesti pitkin Suomea, muun muassa legendaarisissa Metal Massacre -illoissa Helsingin Lepakossa. Sieltä bändi sai porometalli-sloganinsakin, kun helsinkiläiset eturivissä huusivat poroja lavalle.

– Mehän oltiin oltu ihmeissämme jo Kuusamossa, kun meitä oli katsomassa 160 henkeä. Ekassa Metal Massacressa soitettiin viimeisenä ja ajateltiin, että kaikki varmaan lähtee ennen meitä, mutta se menohan vaan paheni.

Sama ilmiö toistui muuallakin. Pitit pyörivät ja tukat heiluivat. Kelloniemen mieleen on jäänyt myös Nummirockin keikka vuonna 1990.

– Silloin ajattelin, että kai tässä jotakin on saatu aikaan. Linnut laulaa, Suomen suvi on parhaimmillaan ja pittiä on semmoiset sata metriä lavan reunasta eteenpäin. Festarikeikat oli aina hienoja kokemuksia.

A.R.G:n debyyttilevy Entrance julkaistiin vuonna 1989. Se tehtiin Helsingissä Soundtrack Studiolla, ja vaikka Megamania hoiti bändille erinomaiset olosuhteet hotelleineen kaikkineen, levyn soundit eivät lopulta bändiä miellyttäneet.

– En tiedä mikä siinä meni pieleen. Se oli vissiin Suomen ensimmäinen digitaalinen studio, ja digitaalinen puoli ei tainnut olla vielä ihan hallussa siihen aikaan.

Tästä sisuuntuneena bändi teki ep:n nimeltä Back to Life (1990) Oulussa SM-Studiolla Nixu Nikulan kanssa. Kuusamosta Helsinkiin sahaaminen ei enää kiinnostanut kaiken keikkareissailun päälle.

– Back to Lifella todistettiin itsellemme, että näilläkin nopeuksilla on mahdollista saada hyvät soundit, kun vaan hoitaa esituotannon kunnolla ja keskittyy siihen touhuun kunnolla. Tempothan oli meillä välillä ihan järjettömiä.

Kakkoslevy One World without the End (1991) jatkoi siitä, mihin Back to Life jäi.

Aika kultaa muistot

Bändielämä oli 20 vuotta sitten varsin erilaista kuin nykyään. Keikkamyyjä soitteli A.R.G:lle ja kertoi missä ja milloin pitää soittaa, eikä aikataulua sen kummemmin suunniteltu.

Bändi otti touhun vakavasti, kun menestystä alkoi tulla. Perustettiin firma, otettiin lainaa, ostettiin bussi ja soittokamoja.

– Bussi piti ostaa, koska se oli rock. Sitten kun sitä piti koko ajan korjata, mietittiin, että onpa tosi vitun rock. Loppujen lopuksi siitä haluttiin vaan päästä eroon, Kelloniemi tuhahtaa.

Pitkät keikkamatkat kiristivät hermoja. Viinaakin tuli juotua sen verran, että siihen piti asettaa rajat.

– Me päätettiin, että puoli pulloa Magyaria tai neljä kaljaa saa juoda ennen keikkaa, ja keikan aikana saa juoda. Siitä käytiin keskustelua, kun se tahtoi lähteä hanskasta. Kaikkien kohdalla rajat eivät sitten pitäneet.

Pasi Takkula potkittiin bändistä toisen levyn jälkeen, koska hänellä rai rai -vaihde oli ja pysyi silmässä. A.R.G. oli siihen aikaan jo niin isollaan, että keikat piti hoitaa kunnolla kotiin, eikä auttanut möhliä. Päätös otti koville, koska kyse oli perustajajäsenestä.

– On ihan hyvä, että on tullut käytyä se kierros. Myöhemmissä bänditouhuissa on ymmärtänyt, että jos joku on kallella kypärin ja alkaa kuppi maistua, sille kannattaa jutella ehkä jotain muuta kuin että tuutko reeneihin, Kelloniemi sanoo.

Tapani Kokko tuli Takkulan tilalle ja bändi jatkoi, mutta vain vähän aikaa. Suomeen tuli lama, speed metalin aallonharja oli ohi ja bändin jäsenet muuttivat hiljalleen kukin omaan suuntaansa. Kun bändi treenasi vielä Oulussa, Kelloniemi ilmoitti, että A.R.G. muuttaa Kuusamoon.

– Tepa sanoi, että hän lyö hanskat tiskiin. Veske mietti, että vähän vaikea on käydä reeneissä, mutta voi hän tulla. Kolmistaan sitten reenailtiin ja jotain demoteltiinkin.

Kokko muutti etelään ja Säkkinen Jyväskylään. Kelloniemi ja loppuvaiheessa mukaan tullut basisti Jarkko Poussu katsoivat toisiaan ja totesivat, että eiköhän tämä ollut tässä.

Kelloniemi lyhensi A.R.G.-velkoja Kelan päivärahoista vielä pitkään, mutta hyvät muistot painavat lopulta enemmän.

– Bänditouhusta sai sellaisia fiiliksiä, mitä ei muualta saa. Se oli helvetin hyvä elämänkoulu.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 6/2011 (#88).

A.R.G. keikoilla: 28.10. Oulu, Teatria & 29.10. Helsinki, Nosturi.