Pari pientä vinyyliä julkaissut Spiders osoittaa, että retrohenkinen rock elää Ruotsissa hyvin myös The Hellacoptersin jälkeen ja Witchcraftin viettäessä hiljaiseloa.
Teksti: Miika ”Mega” Kuusinen Kuva: Jenny Segerfelt www.wearespiders.com
Kaikki Göteborgista tuleva musiikki ei ole melodista death metalia, mutta piiri pieni sielläkin tuntuu pyörivän.
Spidersia olivat helmikuussa 2010 perustamassa rokkikettutyttövokalisti Ann-Sofien lisäksi basisti Matteo Gambacorta, Graveyardin mielipuolisena rumpalina tutuksi tullut Axel Sjöberg sekä Witchcraftin kitaristi John Hoyles. Vain vajaata vuotta myöhemmin julkaistiin yhtyeen ensimmäinen tuotos, neljän biisin kymppituumainen ep, ja reilu puoli vuotta tästä kahden biisin Fraction-seiska.
Yhtyeen musiikki on heti alusta pitäen onnistunut vakuuttamaan ainakin pienlevyjulkaisijat, sillä molemmilla vinyyleillä on eri levy-yhtiö. Onpahan ep julkaistu myös Amerikassa kahden eri toimijan taholta kahdelle eri seiskalle jaettuna.
Jos kympillä ollut musiikki himmaili ja fiilisteli 70-lukulaisesti ja hivenen blueshenkisesti, tuorein Fraction on suoraviivaisempaa katurockia. Johnin mukaan mitään varsinaista linjauksenmuutosta ei ole tapahtunut, sillä nelikko tykkää soittaa musiikkia josta se itse pitää.
– Kun minä ja Axel perustimme Spidersin, kuuntelimme paljon Runawaysia, Deadmoonia, The Sweetiä sekä T-Rexiä, ja ehkä tämä kuuluu yhä musiikissamme. Toisaalta taas saatamme kuunnella yhtä hyvin Black Sabbathia tai Mountainia ja tehdä hieman näiltä kuulostavan biisin, tai sitten Ike ja Tina Turner -kuuntelusession jälkeen yritämme säveltää soulia. Meiltä siis löytyy erilaisia kappaleita, mutta toivon mukaan ne sopivat tyylillisesti yhteen, niin että lopputulos kuulostaa Spidersilta.
– Tärkeätä kappaleissa on hyvä riffi tai jokin muu juttu joka pomppaa esille. Voi olla, että jotain riffiä on käytetty aiemmin tuhanteen kertaan, mutta jos sitä pystyy hieman vääntelemään, voi lopputulos hyvinkin toimia. Riffejä pitää aina tutkiskella eri vinkkeleistä ja yrittää saada ne toimimaan osana kokonaisuutta. Esimerkiksi joku kitarajuttu voi kuulostaa aluksi ihan paskalta, mutta jos sitä yrittää soittaa hieman eri tavalla, tai vaikkapa rummut menevätkin taustalla vähän toisin, lopputulos saattaakin toimia.
– Kylläpä tämä kuulostaa teennäiseltä, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys on vain rockista, kitaristi naurahtaa.
Rockista puheen ollen, mitkä ovat suosikki-rock’n’roll-kliseesi, jotka tulevat esille Spidersissa?
– Bändin nimi, Ann-Sofien käyttämä nahkahaalari sekä groovaava italialainen bassossa.
Niin, Ann-Sofie ja hänen prätkätamineensa. Voisiko yhtyettä olla ilman häntä?
– Ei, maailmassa ei ole montakaan ihmistä, jotka laulavat kuin hän. Hänellä on hieno ääni ja hyvä lavapresenssi. Olisi itse asiassa aika tylsää, jos meillä olisi mieslaulaja.
Vanhaa mutta hyvää
Vaikka Spidersin vaikutteet ovat vahvasti 70-lukulaisia, John ei tyrmää täysin kaikkea nykymusiikkia, vaan mainitsee esimerkiksi The Black Keysin hyvänä uutena bändinä. Mutta…
– Ennen vanhaan musiikki vain oli aidomman ja sielukkaamman kuuloista. Nykyään kaikki on vain niin puunattua, tietokoneistettua ja täydelliseksi hoonattua. En koe syntyneeni liian myöhään, mutta olisihan se ollut aika hienoa nähdä Jimi Hendrix livenä tai mennä alkuaikojen Black Sabbathin keikalle.
Olen monesti miettinyt, mikä ihme ruotsalaisia vaivaa, sillä heidän kiinnostuksensa omaa syntymävuosikymmentäni kohtaan on tullut niin monesti esille musiikin puolella pelkästään positiivisessa mielessä. Omaavatpa pirulaiset vielä usein hyvän tyylitajun! Olisi aika vaikea kuvitella Spidersin kaltaisen bändin tulevan mistään muualta kuin Ruotsista, tai ei ainakaan omasta Härmästämme. Pettymyksekseni John ei pysty antamaan tyhjentävää vastausta mieltäni askarruttavaan kysymykseeni, vain pelkkiä arvailuja.
– Meiltä löytyy yhä edelleen paljon kiinnostusta musiikkia kohtaan, ja treenikämppiäkin on varsin helppo löytää. Keikkapaikkatilannekin on aika hyvä, suosikkini on Truckstop Alaska täällä Göteborgissa.
Cd:llä Spidersia on turha yrittää etsiä, vaihtoehtoina ovat joko vinyyli tai lataukset. Johnin maininta yhtyeensä kohderyhmän halusta kuunnella musiikkinsa vinyyliltä ei tule yllätyksenä, kuten ei sekään, ettei kitaristi itsekään harrasta cd:tä. Kaikki vain kuulostaa paremmalta vinyyliltä ja niitä on hauskempaa selata ja omistaa.
Tähän mennessä Spidersista on voinut nauttia vain maksimissaan neljän biisin annoksina. Pidempiinkin julkaisuihin on olemassa eväät, vaikka lyhyessä on aina puolensa.
– Pidän itse paljon kolme minuutin mittaisista ralleista, jotka mahtuvat hyvin 7”-vinyylille. Tosin odotan kovasti täyspitkän levyn tekemistä, koska silloin pystyy kokeilemaan erilaisia juttuja paremmin ja tekemään vaikka pari pidempäänkin biisiä. Toki albumillisen synnyttäminen vaatii enemmän työtä ja kappaleita joissa on tarpeeksi variaatiota, kuitenkin niin, että ne istuvat vielä kokonaisuuteen.
– Tällä hetkellä teemme juuri uusia biisejä ja meillä on joku 5–6 keskenään aika erilaista kappaletta valmiina. Seuraavaksi tarkoitus on demottaa ne ja katsoa löytyykö niille julkaisija.
Tsekkaa Spiders-video Fraction!