Nötköttipihvit

Tarpeet
– purkki purkitettua
naudanlihaa eli nötköttiä
– pakastemaissia
– iso sipuli
– n. 200 g nuudeleita
– pari tomaattia
– voita/margariinia
paistamiseen
– rouhittua pippuria
– valkosipulirouhetta
– salsaketsuppia

Alatalon Mikko lauloi 80-luvun alussa leuhkoista eväistä, mutta Sadistik Forestin ja Hooded Menacen basisti-laulajan Markus Makkosen suuhun sopivat paremmin karskit eväät. Näkeehän sen jo miehestä, ja kuulee musiikistaankin.


Tee näin:
1. Kippaa nötköttipurkki leikkuulaudalle ja leikkaa sen sisällöstä ohuehkoja kiekkomaisia ”pihvejä”. Tölkin rasvat voit nakata pannulle antamaan lisämakua.
2.    Asettele pihvit pannulle paistumaan ja laita vesi kiehumaan nuudeleita varten. Paista pihvit molemmin puolin kiinteiksi ja aavistuksen rapsakoiksi. Älä kuitenkaan kärvennä. Kun vesi kiehuu, nakkaa nuudelit sekaan.
3. Kun pihvit ovat paistuneet molemmin puolin, pienennä pannun lämpöä ja nakkaa kuutioitu sipuli sekä maissit pannulle ja kypsennä. Leikkaa tomaatista meheviä siivuja.
4. Mausta pannun sisältöä mustapippurilla ja valkosipulirouheella. Suolaa ei tarvitse lisätä lainkaan, sillä nötkötti itsessään on varsin suolaista ja vahvanmakuista.
5. Valuta nuudeleista vedet ja mausta halutessasi soijakastikkeella. Tämä ei ole pakollista, sillä suolaa piisaa muutenkin.
6. Kasaa annos lautaselle ja lätkäise tomaatti päällimmäiseksi. Koristele paketti  muutamalla näennäisen à la carte -henkisellä vauhtiraidalla salsaketsuppia.
7. Nautiskele.

Markuksen oma luonnehdinta:
”Tämä ruokalaji on alun perin kaverini isän kehittämä. Yksinkertainen on kaunista, eikä tämäkään eväs tee sääntöön poikkeusta. Lisukkeena voi toki käyttää muutakin, mutta itse suosin suhteellisen neutraalia nuudelia, koska se on nopea valmistaa ja toimii hyvänä vastapainona varsin tukevalle pihville. Nötköttipihvit ovat siinä mielessä idioottivarma eväs, että valmistamiseen ei mene kauaa eikä annosta tarvitse juurikaan maustaa. Lihasäilykkeen, maissin ja sipulin omat maut riittävät ja ennen kaikkea toimivat keskenään erinomaisesti. Ruokajuomana käy kylmä olut tai maito. Juomaa kannattaa varata kaappiin myös illaksi, sillä tällä mätöllä on hieman taipumusta janottaa.”

Megan tuomio:
“En tiedä, kuinka Suomen armeijan muonitushuolto nykyään pelaa, mutta 80-luvulla nöde tuli metsäreissuilla tutuksi jokaiselle saapumiserälle ns. noppasopan muodossa. Onneksi tämän raaka-aineen syömistä tuli reenattua jo aiemmin mökkireissuilla äidin taikoessa purkin sisällöstä maittavan kastikkeen pottujen kera. Nykyisellään nöden menekki mahtaa olla, mahdollisesti juuri intin aiheuttamien antipatioiden takia, perin maltillista. Paikallisessa markettihelvetissäkin sai puhallella purkin päältä pölyjä. Valinnanvara sen sijaan yllätti, useammankin eri valmistajan repertuaariin nöde näemmä hieman eri variaatioina edelleen kuuluu. Aikoinaan HCC-palstan startanneen, Deathchainin silloisen ja Turmion Kätilöjen nykyisen kitaristin Bobbyn legendaarisen Paskalautasen (Inferno #30/2005) voi katsoa olevan varsin läheistä sukua Markuksen nötköttipihveille. Näiden kahden ruokalajin eri elementtejä yhdistelemällä saakin mukavasti variaatiota, jos kummastakin tykkää niin kuin hullu puurosta. Nödepihvien kypsentämistä grillissä barbequetyyliin yhdessä grilli- tai halloumijuuston kanssa kannattaa myös kokeilla. Sopivalla soosilla sudittuna ja kunnon salaatin kera tarjoiltuna lopputulos voi maistua jopa naiselle.”

 

Heavy Cooking Club on Infernon oma ruokakerho, jota vetää lehden sivuilla tutkiva kulinaristi Miika “Mega” Kuusinen. Raskas musiikkimaku vaatii raskaat ruoat!