Kotimaisen Merging Flaren Reverence-levy julkaistaan 11.5. Se on vahva paketti melodista metallia, josta ei vauhtiakaan puutu. Vierailemassa on itse Kai Hansen. Levy on kuunneltavana tällä sivulla 9.5. saakka! Alla myös kitaristi Kasperi Heikkisen kommentit biiseistä.
Teksti: Vilho Rajala www.mergingflare.com
[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]
1. At Daggers Drawn
– Mainio vauhdikas menopala vanhan Helloweenin ja Running Wildin hengessä iskevillä riffeillä ja hypnoottisilla melodioilla. Kakkossäkeistössä kuullaan levyllä vierailevan Kai Hansenin verevää ja hienoa tulkintaa. Lyriikat maalailevat jonkin sortin apokalyptista visiota sodasta tuomiopäivän kynnyksellä, ehkä hieman Terminator-leffojen tarinaa löyhästi sivuten.
2. Faker
– Toinen runttausbiisi heti kärkeen, eli taas mennään eikä meinata. Kitaraosasto tykittää menemään olan takaa, ja Matiaksen raivokas tulkinta ei anna armoa tai ota panttivankeja. Biisin työnimi oli aikanaan Liar, mutta koska sen nimisiä biisejä on jo maailma täynnä päätin muuttaa sen Fakeriksi Masters Of The Universe hahmon mukaan, haha. Lyriikat kertovat luonnollisestikin petollisesta ihmisestä, ja siitä että mitta on tullut täyteen hänen suhteensa.
3. Carved in Stone
– Kyseinen anthem-tyyppinen keskitemporalli on hyvin kasarihenkinen ja kompakti veto. Tarttuvat ja mehukkaat melodiat jäävät soimaan päähän takuuvarmasti. Kertsi on hyvin Edguy-henkinen hoilaus isolla köörillä ja moniäänisellä stemmoituksella. Biisistä löytyy myös muutamia viittauksia videopelimaailmaan.
4. Terrordome
– Tämä hieno junttaus Acceptin hengessä on oma suosikkibiisini levyltä. Matiaksen laulusuoritus on aivan uskomattoman hieno ja monipuolinen. Pääkiippaririffin on tehnyt Eleniumin Johannes ”Jopi” Salo, ja kyseinen riffi muistuttaa ainakin jollain kierolla tavalla Gary Mooren After The Waria. Biisin väliosa on hauska kunnianosoitus Queenille, ja sitä seuraa Kai Hansenin mahtava revittelysoolo. Lyriikoissa on varmaankin yhtä paljon tolkkua kuin Acceptin alkupään tuotannon sanoituksissa, haha.
5. In the Line of Fire
– Vanha tykitysbiisi etenee Running Wildia muistuttavilla menoriffeillä ja isoilla kööreillä. Kappaleen rakenne on aika erikoinen, mutta silti mielenkiintoinen ja toimiva. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, ja koko homman kruunaa asiaan kuuluva yliääniräjähdys kappaleen lopussa.
6. Steel Redeemer
– Judas Priest ja Annihilator toimivat vaikuttimina tässä futuristisessa robottiseikkailussa. Kitaraosastolla ei taaskaan anneta armoa, ja jos musiikissa jaettaisiin ylinopeussakkoja niin tässä tapauksessa Tapani Kansakin olisi kateellinen. Lyriikoissa Transformers ja Painkiller paiskaavat kättä. Kai Hansenin ja Matiaksen duetointi haastaa samalle viivalle jopa itsensä metallijumala Rob Halfordin.
7. Pride and Bravery
– Toinen henkilökohtainen suosikkini etenee kasariaikojen Iron Maidenin ja Judas Priestin hengessä. Somewhere In Timen ja Turbon tunnelmia maalaileva tuotanto toimii hienosti, ja melodiat ovat mieltä ylentäviä kautta linjan. Varsinkin kertsin melodia ja sen stemmoittelu, sekä väliosan haikeat kitaramelodiat ovat mielestäni erittäin onnistuneita.
8. Killing Ground
– Levyn raskain kappale on hieman synkempi ja aggressiivisempi kuin muut biisit levyllä. Riffittely muistuttaa Symphony X:ää ja Annihilatoria, kun taas lauluosastolla tehdään jälleen kunniaa Rob Halfordille. Kitarasooloissa on havaittavissa jopa sävelkulkuoppilaitoksen hyväksymiä fuusiovaikutteita ja pari modulaatiosukkaa virheettömillä sormituksilla, haha.
9. Under the Fire
– Levyn toinen tulibiisi etenee letkeästi ja hyvin kasarihenkisesti. Hoilauskertsi nousee hienosti stratosfääriin saakka, ja runttaa melodian pääkopan uumeniin pysyvästi. Myös tästä biisistä pystyy blokkailemaan videopelimeininkejä.
10. Star Odyssey
– Levyn vanhin ralli, mutta itseoikeutetusti levyllä mukana melodisen rikkautensa ja iskevien riffien vuoksi. Vuonna X maapallo on muuttunut elinkelvottomaksi, joten tähtiseikkailuun ryhtyminen on ainoa keino löytää uusi asuinsija ihmiskunnalle. Temaattista yhteneväisyyttä korostavat väliosion erilaiset tunnelmat ja nostattavat kappaletta lopun grande finaleen, jossa uusi asuinpaikka on löydetty ja uusi elämä alkaa.
11. Sign of the Crimson Storm (Riot-cover)
– Levyn päättävä cover-veto tekee kunniaa hieman vähemmän tunnetulle Riotille. Oma versiomme on ehkä hieman sliipatumpi ja mahtipontisempi alkuperäiseen verrattuna. Varsinkin melodiakitaroita lisäiltiin sopiviin paikkoihin ihan huolella.
Lue Kasperi Heikkisen haastattelu Infernon numerosta 4/2011 (#86).