Live: Candlemass, Helsingin Nosturi, 17.1.2014

20.01.2014

Odotukset eivät ole valtavat. Ruotsalainen Candlemass on perustettu ja tehnyt tärkeimmät levynsä jo 1980-luvulla, ilmoittanut lopettaneensa levytysuransa ja kaiken lisäksi vaihtanut vastikään laulajaa, mikä ei ole yhdellekään bändille helppo tehtävä.

Toisaalta Candlemassin neljä ensimmäistä albumia ovat maailman parasta doom metalia Black Sabbathin tällä puolen, ja niidenkin jälkeen yhtye on kyennyt tekemään paljon hyvää musiikkia.

Bändin nykykokoonpanon muodostavat uusi laulaja Mats Levén, Opethissa aiemmin soittanut kosketinsoittaja Per Wiberg sekä neljä miestä yhtyeen klassisesta kokoonpanosta. Bändi on siis relevantimpi tapaus kuin moni muu 1980-luvun alkupuoliskolla uransa aloittanut yhtye, joten siinä mielessä keikasta voisi odottaa ihan asiallista.

Candlemass Nosturissa tammikuussa 2014 ei ole ihan asiallinen, vaan jotain paljon enemmän. Candlemass on loistava.

Candlemass1

Keikan tarkoitus on juhlistaa viime vuonna 25 vuoden merkkipaalun saavuttanutta kolmoslevy Ancient Dreamsiä. Setti potkaistaan käyntiin silti Tales of Creation -albumin avausraidalla Dark Reflectionsillä, joka osoittaa suurin piirtein jo ensimmäisellä tahdillaan, että Candlemass on edelleen huimassa vedossa. Tämän jälkeen kuullaan muutaman biisin sarja vanhempia ja uudempia iskusävelmiä, ennen kuin siirrytään itse pääateriaan, Ancient Dreamsiin, jonka yhtye esittää keikalla kokonaan.

Ancient Dreams ei ehkä ole bändin neljästä ensimmäisestä klassikkolevystä se kaikkein klassisin, mutta hienoja biisejä sekin on pullollaan. Esimerkiksi Mirror, Mirror, Darkness in Paradise ja The Bells of Acheron ovat ensiluokkaisia metallibiisejä, ja kun bändi vielä soittaa ne samalla palolla kuin neljännesvuosisata sitten, vanha fani ei voi kuin hymyillä maireasti.

Mats Levén on Ruotsin Ronnie James Dio – yksinkertaisesti fantastinen hevilaulaja, jolla on poikkeuksellisen monipuolinen ja ilmaisuvoimainen ääni. Haastatellessani miestä viime keväänä hän kertoi antavansa aina keikoilla kaikkensa, ja se on helppo uskoa. Incarnation of Evil -kappaleen taas laulaa vieraileva tähti, muun muassa Swallow the Sunista ja Kuolemanlaaksosta tuttu Mikko Kotamäki. Candlemassin johtohahmo, basisti-riffinero Leif Edling on itse äänessä Carl Michael Bellman -lainassa Epistle No. 81.

Candlemass5

Yhtye selvästi nauttii lavalla olostaan. Tämä näkyy ennen kaikkea Levénissä, joka juttelee yleisölle leppoisasti kolmella kielellä ja juo laivalta ostamaansa Karhua, sekä Leif Edlingistä, jonka naama vääntyy usein leveään virneeseen. Tuskinpa Candlemassin kokoisen bändin kannattaa rahan takia pistokeikkoja Suomeen tehdäkään.

Viimeistään encoressa kuultavan Solitude-klassikon aikana tulee mietittyä, että Candlemassista tällä hetkellä heijastuvan energian ja hengen soisi myös taltioituvan jotenkin. Usein sitä saa harmitella rokkareiden sanojensyömisiä, mutta jos Candlemass ilmoittaa jatkavansa sittenkin levytysuraansa Mats Levén laulajanaan, mikään ei ole harmittanut koskaan vähempää.

Candlemass6

Lisää luettavaa