Avenged Sevenfold ja Disturbed saapuvat Helsinkiin

08.08.2016

Avenged Sevenfold, Disturbed ja Chevelle esiintyvät Hartwall Arenalla Helsingissä 7. maaliskuuta. Pääsylipuilla on hintaa 62,50–72,50 ja niiden myynti alkaa 15. elokuuta Lippupisteessä.

Kalifornialaisbändi Avenged Sevenfold, kavereiden kesken A7X, kävi Suomessa edellisen kerran 2013 Hail to the King -albuminsa (2013) kanssa. Tällöin osoite oli samainen Hartwall Arena ja tupa loppuunmyyty. Nykymetallin suurnimiin lukeutuva yhtye tehtailee parhaillaan uutta albumia, jonka ilmestymispäivän voisi kuvitella olevan Euroopan-rundia tukeva.

2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen nu metal -menestystarina Disturbed palasi viideksi vuodeksi venähtäneeltä tauoltaan. Immortalized (2015) sisältää muun muassa lähestulkoon omaa elämäänsä elävän Simon & Garfunkel -coverin The Sound of Silence.

Illan aloittaa pari vuosikymmentä puurtanut vaihtoehtometalliyhtye Chevelle.

Avenged Sevenfold (USA), Disturbed (USA), Chevelle (USA)
Ti 7.3.2017 Helsinki, Hartwall Arena
Liput 62,50–72,50 €

Lisää luettavaa