Dark the Suns lopetti toimintansa

06.01.2013

Kotimainen melodinen metallibändi Dark the Suns tiedotti taannoin, että bändiä ei enää ole. Vuodesta 2005 tahkonnut bändi ehti julkaista urallaan kolme pitkäsoittoa, In Darkness Comes Beauty, All Ends in Silence ja viimeisin Sleepwalking in a Nightmare, joka ilmestyi vuonna 2010.

– Vuosien aikana ehdimme julkaista kaiken sen materiaalin, mistä itse pidimme kaikista eniten. Nyt tuntuu että on oikea aika päättää yhtyeen ura kolmen onnistuneen albumin myötä. Haluan kiittää kaikki faneja sekä vuosien aikana yhtyeessä vaikuttaneita henkilöitä! On ollut mahtavaa jakaa teidän kanssanne kaikki nämä hienot kokemukset, kitaristi-laulaja Mikko Ojala kommentoi.

Bändi ilmoitti kesällä jäävänsä tauolle, josta tuli nyt siis lopullinen.

Lisää luettavaa