Decapitated väittää levy-yhtiön olevan bändille velkaa 10 vuoden rojaltit – Yhtiön edustaja sanoo väitteen olevan roskaa

Bändi vastaan levy-yhtiö, osa 666

28.06.2016

Puolalainen death metal -yhtye Decapitated julkaisi hiljattain videon, jolla se kertoo tarvitsevansa fanien tukea oikeustaistelussa levy-yhtiö Earache Recordsia vastaan.

Decapitated ja Earache solmivat vuonna 1999 neljän levyn sopimuksen, joka raukesi vuonna 2006. Kitaristi Waclaw Kiettykan mukaan bändi ei ole sen jälkeen saanut yhtiöltä senttiäkään levymyyntituloja.

– Bändimme on täyttänyt sopimuksemme vaatimat ehdot. Teimme neljä levyä, promosimme niitä, teimme keikkoja ja niin edelleen. Emme kuitenkaan ole saaneet 10 vuoteen yhtään rojalteja levy-yhtiöltä. Niinpä olemme päättäneet viedä asian oikeuteen, Kiettyka kertoo Facebookissa julkaistulla videolla.

Decapitated on julkaissut erikoispaitoja, joiden tuotto käytetään oikeudenkäyntikuluihin ja asianajajien palkkioihin.

Metal Hammer tavoitti Earache Recordsin edustajan, joka kuittasi bändin väitteiden olevan täyttä roskaa.

– Tätä asiaa puitiin jo viime marraskuussa oikeudessa ja tuolloin asia ratkesi levy-yhtiön eduksi, yhtiön manageri Dan Tobin kommentoi.

– Itse asiassa he ovat meille velkaa meille aiheutuneista kuluista. Selvästi bändi vain tuntee kokeneensa vääryyttä oikeudessa. Sitä paitsi bändi itse vei tuolloinkin asian oikeuteen alun perin.

Tobin kertoo, ettei yhtiö ole toistaiseksi saanut bändin asianajajilta virallista haastetta toiseen oikeudenkäyntiin.

Että ota tästäkin sotkusta nyt sitten selvää. Eiköhän tähän asiaan tulla palaamaan vielä myöhemmin.

Lisää luettavaa