Decapitatedin tapaus synkkenee – bändin jäseniä syytetään fanin joukkoraiskauksesta

Pohjois-Amerikan-kiertueella ollut puolalaisyhtye pidätettiin Kalifornian Santa Anassa lauantaina.

12.09.2017

Uutisoimme eilen death metal -yhtye Decapitatedin tulleen pidätetyksi kesken Pohjois-Amerikan-kiertueen. Tuolloin tiedotusvälineissä kerrottiin yhtyettä epäiltävän naisen kidnappauksesta Washingtonin Spokanessa 31. elokuuta bändin keikan jälkeen.

The Spokesman-Review -lehden saamien tietojen mukaan yhtyeen jäseniä syytetään nyt joukkoraiskauksesta. Lehden käsiinsä saamista tuomioistuimen asiakirjojen mukaan asianomainen uhri ja tämän ystävä saivat keikan jälkeen kutsun yhtyeen keikkabussiin, jossa yksi jäsenistä tarttui uhria rinnoista. Kun uhri kävi bussin saniteettitiloissa, seurasi yksi bändin jäsenistä perässä ja alkoi väkisin avata tämän vyötä. Uhri kertoo tämän jälkeen bändin jäsenen – joka asiakirjoissa nimetään laulaja Rafal Piotrowskiksi – työntäneen naisen lavuaaria ja tämän kasvot peiliä vasten, jonka jälkeen uhri näki peilin kautta ja silmäkulmastaan, miten ”jokainen bändin jäsen vuorotellen raiskasi hänet”.

Bussissa ollut uhrin ystävä kertoo nähneensä tapahtuneen ja sanoo Piotrowskin vaatineen tätä harrastamaan kanssaan oraaliseksiä. Kun nainen oli kieltäytynyt, oli hänet asiakirjojen mukaan työnnetty lattialle, jonka vuoksi tämä oli saanut ruhjeita polviinsa ja sääriinsä. Uhrin ystävä oli poistunut bussista ja poliisi oli hieman myöhemmin pysäyttänyt tämän rattijuopumuksesta epäiltynä. Tässä vaiheessa ystävä oli saanut soittaa uhrille, joka kertoi puhelimessa poliisille tapahtuneesta.

Lehden tietojen mukaan uhri vietiin sairaalaan tutkittavaksi ja tällä oli todettu ”kiinnipitämisestä johtuvia ruhjeita käsissä” sekä ”hiertymiä rystysissä”. Nainen oli kertomansa mukaan ”kaivanut” seinää nyrkillään keskittääkseen ajatuksensa muualle raiskauksen aikana.

Asiakirjojen mukaan Los Angelesissa pidätettynä olevia bändin jäseniä on kuulusteltu viime torstaina. Kuulusteluissa rumpali Michal Lysejko on kommentoinut vain, ettei tunnista uhria tai tämän ystävää eikä puhu ilman tulkkia enempää. Kitaristi Waclaw Kieltyka sanoo nähneensä laulaja Piotrowskin ja basisti Hubert Wiecekin harrastaneen seksiä naisen kanssa. Piotrowski myöntää naisten olleen läsnä bussissa, jossa yhtye juhli keikan jälkeen. Basisti Wiecek sanoo naisten olleen bussissa, mutta istuneensa itse vain sohvalla eikä ole nähnyt, mitä tapahtui.

”Decapitated aikoo taistella täydellä voimalla heitä koskevia syytyöksiä vastaan. Olemme varmoja siitä, että tapahtuman toinenkin puoli tullaan vielä kuulemaan”, kommentoi yhtyeen palkkaama asianajaja Steve Graham maanantaina raiskaussyytöksien tullessa julkisuuteen.

Aiheesta uutisoi Blabbermouth.

Lisää luettavaa