Turkua mollaavat aina kaikki – paitsi turkulaiset itse. Vanhan liiton grindcoren ja death metalin nimeen vannova Cannibal Accident osoittaa Brutalent-levyllään iskevänsä pilkkakirveen ivaajiin itseensä ja pistämällä heidät vielä pataan.
Teksti: Miika Kuusinen www.myspace.com/cannibalaccident
Cannibal Accidentin syntysanat juontavat alkoholin värittämään keikkakokemukseen rumpali Jussi ”Lennu” Lenetsin ja kitaristi P. Kolkan kesken. Tapahtumassa esiintyneiden grindcore-yhtyeiden ulosanti ei oikein vakuuttanut kaksikkoa; se mystinen ”jokin” puuttui, puhumattakaan pakkoliikkeitä aiheuttavista mosh-osuuksista, joita S.O.D:llä ja Napalm Deathillä riittää vaikka kuinka.
”Jotain tartteis tehdä”, tuumivat kaverukset. Syntyi Cannibal Accident.
Mitä vikaa modernissa metallissa on, kun bändinne kohdalla haikaillaan musiikillisesti 25 vuoden takaisiin aikoihin?
– Ei mun mielestä modernissa metallissa ole mitään ongelmaa, vanhan liiton metalli vain kolahti jo 80-luvulla todella lujaa, koska se oli jotain uutta ja ennen kuulematonta, Lennu sanoo.
– Kyllä mun soittimessani pyörii 2000-luvulla julkaistuja levyjäkin tosi paljon, Triptykonia, Torture Killeriä, Darkthronea, Celtic Frostia, Fecal Body Incorporatediä ja Necros Christosia, noin muutamia mainitakseni.
Eräs Infernon toimittaja teilasi aikoinaan arviossaan jyrkin sanankääntein Venomin Hell-kiekon ja sai lauantaiaamuna puhelimitse kiivasta lukijapalautetta päihtyneeltä poikajoukolta, jonka mukaan Venomia ei sovi haukkua missään tilanteessa. Olet kova Venom-fani, onko asia näin?
– Heh, jokaisella on toki oma mielipiteensä asioista. Se, kannattaako niitä aina sanoa julki, on jokaisen omassa harkinnassa. Omasta mielestä Venom olisi kyllä voinut lopettaa viimeistään Resurrection-levyyn. Keikat ovat olleet vielä ihan ok, mutta itsellekään nuo viimoiset levyt ei kyllä kolahda niin millään lailla. Soittaakohan se poikajoukko nyt sitten mullekin?
Cannibal Accidentin vuonna 2009 julkaistu debyytti tarjoaa 20 biisiä rapiassa 27 minuutissa, mutta viime vuonna ilmestyneeltä Brutalentiltä löytyy mekkalaa vain kymmenen kappaleen ja alle 20 minuutin verran. Lennu ounastelee, että kolmas julkaisu on mitoiltaan jostain näiden kahden ääripään välistä.
– Alun perin tarkoitus oli tehdä 30 biisiä viiteentoista minuuttiin, mutta se ”hyvä” idea kuopattiin. Tosin puoli tuntia on musta ihan maksimi tämänkaltaista pörinää, itsekään ei jaksaisi enempää – ainakaan soittaa keikalla, kuntohan siinä loppuu.
Tuoreella julkaisulla on varsinaisen nelihenkisen bändin lisäksi mukana aimo joukko vierailijoita kuten Pastori Wilska, Kurwa Doktor, Sadistic Suzie sekä T. Hellman. Onko CA oikea bändi vai enemmänkin hauskanpitoprojekti, jonka tekemisiin voi kutsua tarpeen tullen myös tuttuja?
– Tämä on oikea hauskanpitobändiprojekti. Levyille pyydetään mukaan aina kavereita ja tuttuja alkuperäisen idean mukaan. Itse asiassa Cannibal Accidentin piti olla alun perin vaan mun ja Peten bändi, johon pyydetään nauhoituksiin läjä vierailevia tähtiä, eikä keikkojakaan pitänyt tehdä. Homma lähti jossain vaiheessa kuitenkin vähän lapasesta, ja hyvä niin. Veri kuitenkin vetää aina silloin tällöin keikalle.
Perinteisten ihmislihamässäilyn lisäksi CA:n teksteissä otetaan kantaa vakavampiinkin asioihin, kuten anoreksiaan, ilmastokauppaan ja influenssarokotuksiin. Lennu myöntää, että sanoitusten merkitys ei ole bändille silti kovinkaan suuri.
– Totta kai jokainen meistä seuraa mitä maailmalla tapahtuu ja ammentaa ehkä uutisista jotain materiaalia sanoituksiinsa. Tekstien tekijöille annetaan vapaat kädet rustata mitä lystää, tosin rasistia tekstejä meillä ei ole. Yleensä vaikeitakin asioita käsitellään huumorin kautta, mikä on mielestäni hyvä linja. Ensisijaisesti haluamme kuitenkin tulla tunnetuksi riffeistämme emmekä sanoituksistamme.
Jos debyytti ilmestyikin vielä cd:nä ja on nykyään myös ladattavana ilmaiseksi, Brutalentia on turha käydä kyselemässä levykaupoista. Senkin saa ladattua kansineen päivineen korvauksetta.
Nykypäivän musiikkibisnes on sen verran karua, että julkaisijan löytäminen on erittäin vaikeaa.
– Vaikka sitä saisikin jonkun näköisen sopparin, painosmäärät ovat joka tapauksessa pienet, jakelusta puhumattakaan. Tarvittaisiin todella aktiivinen levy-yhtiö, että saisi cannibaalit kuulumaan ympäri maailmaa. Netin kautta se onnistuu helposti.
Mikä muuten mahtaa olla kannibaalin pahin vahinko – onko liha silloin liian raakaa vaiko ylikypsää?
– Liha on silloin tietenkin loppu! Milläs siinä sitten kannibaloit?