Metallican entinen basisti Jason Newsted avautuu syöpähoidosta

Entinen Metallica-basisti paljasti käyneensä leikkausoperaatiossa jo vuosi sitten.

Julkaistu:

Hevijätti Metallicaan basistiksi edesmenneen Cliff Burtonin tilalle vuonna 1986 pestattu ja bändistä vuonna 2001 lähtenyt Jason Newsted paljasti hiljattain Let There Be Talk -podcastissa saaneensa hoitoa kurkkusyöpään.

”Kävin leikkauksessa toukokuun 5. päivä viime vuonna. Kurkustani otettiin paskaa pois lasereiden kanssa. Pääni sisällä olevat onkalot ovat nyt hieman erilaiset kuin ennen, mutta [syöpä] havaittiin ajoissa. Sain kolmisen viikkoa sitten puhtaat paperit eli se on nyt nujerrettu”, Newsted kertoo.

Newsted, joka tekee tulevana kesänä ensimmäisen Pohjois-Amerikan -kiertueen The Chophouse Band -orkesterinsa kanssa, sanoo syövän ja hoitojen vuoksi keskittyneensä lepäämiseen ja toipumiseen jopa siinä määrin, että jätti väliin helmikuussa pidetyn Bon Scott -tribuuttikeikan kutsusta huolimatta.

”Lupasin itselleni, että lepään. Se olikin ensimmäinen kerta elämässäni. Ja koska olen hemmoteltu ja ylimielinen, en muuten olisi missään nimessä lopettanut pilven polttelua, juomista ja muuta sellaista. Mutta suuri henki sanoi minulle: ’Sellainen ei ole nyt hyväksi’, joten jätin kaiken sen. Mieleni on nyt siis kirkkaampi kuin koskaan koko aikuisikäni aikana.”

Lue myös: Tilaa Infernon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa raskaan musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.