Julia Holcomb nosti Aerosmith-laulaja Steven Tyleria vastaan vuonna 2022 syytteet useista seksuaalirikoksista. Holcomb, nykyisin Misley, sanoo Tylerin groomanneen hänet hänen ollessa vielä alaikäinen, käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväksi sekä pakottaneen hänet tekemään abortin.
Misleyn mukaan heidän suhteensa alkoi vuonna 1973, kun hän itse oli 16-vuotias ja Tyler 25-vuotias. He olivat yhdessä kolme vuotta, jona aikana Tyler oli taivutellut Misleyn äidin myöntämään laulajalle tytön huoltajuuden, jotta laulaja voi ottaa Misleyn mukaan Aerosmithin kiertueelle ja huolehtia hänestä. Misley sanoo Tylerin antaneen hänelle rahaa, alkoholia ja huumeita seksiä vastaan. Misleyn mukaan hän oli tullut myös raskaaksi, mutta Tyler pakotti hänet tekemään abortin uhaten lopettaa Misleyn tukemisen, mikäli hän pitää lapsen. Misleyn mukaan Tyler oli myös myöntänyt teon kirjoittamalla muistelmateoksessaan ”teinimorsiamestaan”.
Losangeleslainen tuomari on kuitenkin hylännyt valtaosan Misleyn nostamista syytteistä. Tiistaina 28.4. annetussa päätöksessä tuomari hylkäsi syytteet seksuaalirikoksista, joiden oli väitetty tapahtuneen Massachusettsissa, jossa pari asusti suurimman osan ajasta, koska osavaltion lakien mukaan syytteitä ei voi nostaa näin kauan sitten tapahtuneista rikoksista. Samoin perustein hylättiin myös syytteet Wisconsinissa ja Washingtonissa väitetysti tapahtuneista rikoksista.
Tuomarin päätöksellä Misley voi kuitenkin nostaa syytteet yhdestä tapauksesta, joka Misleyn mukaan tapahtui parin reissulla Kaliforniassa. Tämä siksi, että Kaliforniassa on voimassa pykälä, joka mahdollistaa syytteiden nostamisen myös vanhentuneista seksuaalirikoksista.
”Tämä on Steven Tylerille merkittävä voitto. Oikeusistuin hylkäsi 99,9% syytteistä ja salli syytteen ainoastaan yhdestä yli 50 vuotta sitten tapahtuneesta illasta. Emme malta odottaa tapauksen käsittelemistä”, kommentoi Aerosmith-keulahahmon asianajaja David Long-Daniels.
Asiasta uutisoi Billboard.
Vuonna 2023 puolestaan entinen malli Jeanne Bellino nosti Tyleria vastaan syytteet seksuaalisesta ahdistelusta, joka oli tapahtunut niin ikään 70-luvulla. Bellinon mukaan Tyler oli työntänyt hänet väksiin puhelinkoppiin, jossa laulaja oli kosketellut hänen intiimialueitaan ja suudellut häntä väkisin. Bellino, joka oli tuolloin 17-vuotias, sanoo ahdistelun jatkuneen myöhemmin hotellihuoneessa, josta hän onnistui pakenemaan. Bellino kertoi kärsineensä tapahtumien johdosta niin henkisesti kuin fyysisesti ja että hänen psyykkinen hyvinvointinsa oli järkkynyt pysyvästi.
Tuomari kuitenkin hylkäsi syytteet, koska ne nostettiin niin myöhään eikä tuomarin mielestä Tyler aiheuttanut toiminnallaan vakavaa riskiä fyysisestä loukkaantumisesta.