Tamperelainen thrash-partio Corpset julkaisee kakkoslevynsä syyskuun 20. päivä. Niin luottavaisin mielin bändi on No Rest -albumiinsa, että se on kuunneltavissa tämän viikon ajan ennakkoon. Laulaja Antti ”Ande” Murtonen kertoo soittimen alla kommentit levyn jokaisesta yhdeksästä kappaleesta.
No Rest
Ärhäkkä ja rivakka thrash-ralli, Sodomin ja Slayerin viitoittamalla tiellähän tässä mennään. Hyvää turpaanvetoa heti levyn kärkeen, vaikka lopussa toki eksytäänkin painavampaan riffittelyyn ja kieroiluun. No Rest on itseoikeutettu videobiisi, joka toiminee hyvin myös liveoloissa, jos nyt joku tuosta kohkaamisesta ylipäätään saa jotain selvää. Sanoitukset kertovat hukatuista vuosista ja pyrkimyksestä saada pakka taas kasaan.
Piss on My Grave
Mieltäkääntävää riffittelyä, vääntyilevää komppia ja kulmikasta rytmiä. Jari Kelloniemen musiikillista venkoilua niin kuin hän vain sen osaa. Sanoitukset myös Kelliksen ja ne kertovat valtavirran ulkopuolella kulkevan ahdistuksesta tavisten keskellä. Muistaakseni hän kertoili saaneensa idean biisiin ruuhkabussissa krapulassa.
Pitch Black
Painostavaa meininkiä ja melkoisen alavireistä murjomista. Pääriffin takana oleva tuplabasarimatto sekä seuraava jyräriffi kuitenkin vaihtuvat kertsin tiimoilla äkkiväärään melodisuuteen ja tempon edelleen laskiessa mennäänkin sitten jo Corpset-tuotannon raskaimpiin tunnelmiin. Laulupuolellakin yrjötään ihan kunnolla. Tekstit aika perus punchline-angstia, eli ahdistuksen alhoa ruopataan syvältä, mutta lopussa kuitenkin siintää valoa tunnelin päässä. Kulomaan Jussi duunaama hämmentävä ähkimisintro sopii biisin alkuun kuin keppi perseeseen.
Lord of the Flies
Therion-nimellä työstetty melankolisempi ja melodisempi viisu. Ilman meikäläisen oksenteluja voisi ehkä soidakin jossain Koff-radiossa. Sanoitukset on kirjoitettu Kärpästen Herra -kirjan pohja-ajatuksesta eli siitä, miten ihmisyyden ja sivistyksen kuori saadaan kyllä murenemaan, kun tarpeeksi vain ruhjotaan. Eiköhän näitä tunnelmia päästä kohta ihan tosielämässäkin todistamaan.
Prophet’s Opiate
Megalomaaninen proge-eepos, jossa varmaan parinkin biisin ainekset yhdessä ja samassa rupeamassa. En yhtään ihmettelisi, jos satunnainen kuuntelija ei alkuun saisikaan kiinni punaisesta langasta, sen verran fiilispohjalta kohdat ja riffit tuntuvat välillä vaihtuvan.
Huippukohtina välihimmailun hieno Rime of the Ancient Mariner -kunnianosoitus ja loppuvaiheen Hammond-soolo! Kulomaan Jussille iso kiitos nauhoitus- ja miksausvaiheen lisämausteista, kuten komeista Emperor-koskettimista.
Biisissä oli kieltämättä hieman sovittelemista ennen kuin palaset alkoivat loksahdella kohdilleen, mutta lopputulos on ainakin itselle yksi komeimmista Corpset-aikaansaannoksista. Omiin laulusuorituksiinikin olen harvinaisen tyytyväinen. Sanoituksissa höpistään jotain pirun tärkeää uskonnoista ja niiden sokeasta seuraamisesta.
War Inside
Vanhempaa Corpset-nakutusta. Putosi aikoinaan Ruinsilta, kun viulistit eivät saaneet mielestään soitettua tarpeeksi tiukasti studiossa. Vanha versio löytyy muuten Reverbnationista, jos jotain kiinnostaa vertailla. Punk-työnimen saanut, suorempaan kulkeva melko perus-thrash, jossa ollaan onnistuttu pysymään jollain tapaa venkoilusta erossa. Teksteissä puolestaan kehotetaan olemaan vellomatta liikoja menneisyydessä.
You Sin
Toinen vanhemmista biiseistä, joka myös putosi aikanaan Ruinsilta pois, koska silloista versiota ei koettu sellaisenaan aivan valmiiksi levylle. Komppia ja sovituksia modattiin hieman ja saatiinkin lopulta aikaiseksi ihan levyttämisen arvoinen kappale! Kieroa melodiavenkoilua ja komppisekoilua kyllä riittää, joten tämä lienee sitten sitä ”twisted metalia” ihan olan takaa. Lyriikkaosastolla mennään jälleen uskis-teemoissa, jossa synnintekijä ruoskii itseään kuvitelluista synneistä. Jeesuksellehan ei riitä mikään!
Futile
Jamin Sottiisi II -työnimellä kulkenut melodisempi rykäisy. Proge-deathia ja hutahuta-komppia iloisesti sekoitteleva slaavilaisen melankolinen itkuvirsi. Sanoituksissa jollain soturimiehellä on legot patterin välissä.
Let the Shit Hit the Fan
Rokimpi loppukevennys, Swansong-Carcassin ja Entombed-rollauksen jäljillä tässä kai ollaan menevinään. Teksteissä uhotaan rock-asenteella kaiken maailman tissiposket lyttyyn. Lopussa rymistellään homma sitten jo seuraavalle tasolle, ei kai hevilevyä millään muulla tapaa voikaan lopettaa?
