Mastodonko raskaan hanurinpyörityksen pioneeri? Ehei, Suomi oli ensin

Mitä suomalaiset edellä, sitä amerikkalaiset perässä. Niin, perässä.

03.10.2014

Perseenpyöritys Mastodon-videolla on johtanut sivuillamme esimerkiksi uutisointiin ja kommentointiin, mutta tämän tsunamin lailla vyöryvän kohun keskellä on jäänyt huomaamatta, että onpa niin sanottua twerkkausta harrastettu myös Suomenmaassa – ja jo nippu vuosia sitten. Alta löydät aiheesta parikin hieman erilaista esimerkkiä.

En voi olla satavarma, mutta uskoisin, että melodeathyhtye Norther ehti vuonna 2008 ensin:

Vaan mitähän tästä seuraavasta nyt sitten sanoisi… Mikäli Northerin hanurinpyöritys sai sisäisen seksistisi heräämään tahi kukkahattusi kukoistamaan, älä missään nimessä katso tätä:

Ja sitten, lopuksi se ultimaattinen esimerkki, mistä tämä kaikki, siis IHAN KAIKKI on todennäköisesti saanut alkunsa:

Hyvää viikonloppua.

Lisää luettavaa