Mike Portnoy Dream Theaterin kimpussa

14.02.2017

Mike Portnoy erosi Dream Theaterista vuonna 2010. Lukuisissa bändeissä soittava Portnoy ilmoitti viime vuonna uusista suunnitelmistaan.

Mike Portnoy’s Shattered Fortress -nimellä kulkevassa tapahtumassa kuultaisiin Dream Theaterin ”12 askeleen ohjelma”, jonka Portnoy kirjoitti yhtyeessä ollessaan. kaikkiaan viisi kappaletta sisältävä ohjelma käsittelee Portnoyn omia kokemuksia alkoholismista. Kappaleet ovat The Glass Prison, This Dying Soul, The Root of All Evil, Repentance, Shattered Fortress ja ne ovat ilmestyneet Dream Theaterin levyillä vuosien 2002-2009 välillä.

Näiden kappaleiden ohella kuultiin myös Liquid Tension Experiment -yhtyeen materiaalia, jossa alun perin Mike Portnoyn lisäksi soittivat John Petrucci, Jordan Rudess ja Tony Levin.

”Tämä ei ole bändi eikä uusi projekti. Tämä on TAPAHTUMA, joka nähdään useissa eri paikoissa vuoden 2017 aikana”, Portnoy valotti asiaa Loudwirelle viime syksynä.

Nyt tapahtuma on saanut ensiesityksensä Cruise to the Edge -risteilyllä ja nyt kokoonpanokin on selvillä. Samalla juhlittiin Portnoyn pyöreitä, sillä mies täytti 50 vuotta.

Aiemmin Portnoy julkisesti toivoi, että Dream Theaterin jäsenet liittyisivät hänen seurakseen lavalle. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Portnoyn sanojen mukaan DT:n leiristä on annettu ymmärtää, että moista ei tule tapahtumaan.

Mike Portnoy’s Shattered Fortress kokoonpano oli seuraava.
Mike Portnoy – rummut ja laulu
Conner Green – basso
Diego Tejeida – koskettimet
Richard Henshall – kitara
Charlie Griffiths – kitara
Eric Gillette – kitara
Ross Jennings – laulu (The Glass Prison)
Daniel Gildenlöw – laulu (This Dying Soul)
Ted Leonard – laulu (The Root Of All Evil)
Ross Jennings – laulu (The Shattered Fortress)

Tässä pientä maistiaista kappaleesta The Glass Prison.

Lisää luettavaa