Napalm Deathin Barney Greenway: ”Mitch Harris soittaa todennäköisesti seuraavalla levyllämme”

06.08.2017

Viimeisimmän levynsä Apex Predator – Easy Meatin vuonna 2015 julkaissut grindcoreveteraani Napalm Death on jälleen kerran uuden kiekon kimpussa – tosin vasta melko aikaisessa vaiheessa.

– Rupeamme työstämään sitä pian. Meillä on paljon pohjatyötä tehtävänä, ja homma on ihan alkupisteessään, joten on turhan aikaista kertoa oikein mitään konkreettista, laulaja Barney Greenway kertoi Metal Wanin haastattelussa.

Barney kertoi Napalm Deathin musiikillisesta kehityksestä, ja otti myös kantaa siihen, kuinka bändistä on tullut vuosien varrella kaupallisesti menestyneempi.

– Lähestymme asioita aina samalla tavalla. Joka kerta kun teemme levyn, emme todellakaan ajattele, ”kuinka ihmeessä saamme tästä mahdollisimman paljon rahaa irti”. Me emme vain toimi niin. Yritämme vain tehdä parhaamme ja saada kasaan kaikkein äärimmäisimmät biisimme kullakin hetkellä.

Vuodesta 1989 mukana ollut kitaristi-laulaja Mitch Harris jäi sivuun Napalm Deathin kiertuetouhuista vuonna 2014 keskittyäkseen perhe-elämään. Tämän jälkeen Harrisia on tuurannut mm. Anaal Nathrakhista ja Venomous Conceptista tuttu John Cooke.

Greenwayn mukaan Harris on kuitenkin edelleen osa Napalm Deathiä.

– Mitch on edelleen bändissä, mutta tämä tilanne on hieman työn alla. Kuten moni tajuaa, Mitch ei ole voinut kiertää kanssamme, ja jos olen rehellinen, en osaa sanoa, tuleeko tilanne muuttumaan. Me emme yksinkertaisesti tiedä.

– Meillä ei ole kuitenkaan aikeita tehdä mitään rajuja muutoksia tämän asian suhteen, koska tilanne ei vaikuta niin äärimmäiseltä. Hän tulee todennäköisesti äänittämään seuraavaa levyä kanssamme, ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, hän on jo päättänyt tehdä niin. Siinäpä se. Ei hommassa ole pahaa verta, vaan kyse on olosuhteista, jotka täytyy saada toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisää luettavaa