Uusi Slayer-biisi julki – lue Inferno-raadin tylynpuoleiset kommentit

Ei nyt oikein tainnut lähteä.

17.04.2015

Slayer julkaisee uuden, ilmeisesti myös myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kokopitkältä löytyvän kappaleen huomisen Record Store Dayn valikoimissa. Alustana toimii seitsentuumainen vinyylisingle, ja esityksen nimi on When the Stillness Comes.

Verkossa biisi on jo saatavilla, ihan virallisesti, joten keräsimme lähinnä äreähköistä varttuneemmista herrasmiehistä koostuvan Inferno-raadin kuuntelemaan veisun ja irrottamaan siitä kommenttia. Itse biisin pariin pääsee alta.

Kari Koskinen:
”Akustista turhaketta ja väsynytta huhuilua. Raskasta toki, mutta raskaus itsessään ei merkitse vielä mitään. Kappale loppuu siinä vaiheessa, kun sen pitäisi vasta alkaa. Muistuttaa liiaksi vuosituhannen taitteen jäykistelyjä. Ei hyvä.”

Matti Riekki:
”Komppaan Karia, etenkin siinä, että koko raita on ikään kuin biisinpalanen eikä kokonainen teos, vaikka mittaa on kuitenkin minuuttitolkulla. Täytyy sanoa, ettei ollut suurempia odotuksia, mutta kyllähän tämä vanhaa diggaria vähän maihin vetelee. Tulevalla levyllä Sleikka ei voi kuin yllättää positiivisesti. Tai no…”

Jerry ”Serpent” Kurunen:
”Lupaa koko ajan, että pian tapahtuu jotain ja kovaa. Mutta koskaan ei tapahdu. Vaikka toimiikin soundeiltaan, jättää todella valjun fiiliksen. Täyteraita, joka ei toimi omillaan.”

Joni Juutilainen:
”Uhkaavalla tunnelmalla starttaava kappale ei lähde missään vaiheessa täyteen lentoon. Maltillinen, suhteellisen raskas, mutta myös harmittavan keskinkertainen biisi. Herätti tietyllä tasolla samoja tunteita kuin Diabolus in Musica (1998) aikoinaan – tosin sillä erotuksella, että kokonaista levyä tällaista ei jaksaisi kuunnella. Ei jatkoon.”

Vilho Rajala:
”Jopa Slayer-mittapuulla vähistä aineksista veistetty teos, jonka kantava idea ei tahdo kantaa. Merkillisen kaikuisa ja siisti soundimaailma, varmaankin Terry Daten ansiosta. Lopussa Bostaphin soitto kuulostaa hämmentävän kömpelöltä. Ei nosta odotuksia tulevasta.”

Markus Laakso:
Tempo on äkätty pitää maltillisena Hanneman-sävellysten hengessä, mistä plussaa. Alkupuolisko on lupaavan pahaenteinen, mutta tunnelma latistuu, kun varsinainen kliimaksi jää saavuttamatta. Austin Powers -pahis Dr. Eviliä lainaten: ”You’re quasi-evil. You’re semi-evil. You’re the margerine of evil. You’re the Diet Coke of evil. Just one calorie, not evil enough”.

Lisää luettavaa