#101: Mokoma – Täyskäännösten taidetta

24.10.2012

Mokomasta on kasvanut kotimaisen raskaan rockin kulmakivi ja sotaratsu, mutta yhtye ei halua edelleenkään miellyttää kaikkia. 180 astetta -levy on tinkimätöntä Mokomaa, jossa vältellään kädenlämpöisyyttä ja metsästetään suuria tunteita.

Teksti: Vilho Rajala Kuva: Markus Paajala

Kevyen aikatauluvekslaamisen jälkeen Marko Annala ja Tuomo Saikkonen ennättävät keskustella Mokoman uudesta albumista kuulaana syyspäivänä Tampereen Amurissa. Annala on vasta palannut Punamultaa-kappaleen musiikkivideokuvauksista ja voivottelee, ettei tainnut selvitä koettelemuksesta flunssatta.

Mistä videolla on kysymys, se on selvinnyt jo tämän lehden ilmestyessä. Ensimmäinen video Valkoista kohinaa oli haastatteluhetkellä vasta julkaistu ja keräsi Infernon nettisivujen ensi-illassa komean määrän katselukertoja.

– Olen tosi iloinen siitä, että ihmiset on noteeranneet. Tällä virkaiällä varustetun bändin kanssa homma voisi olla niinkin, että ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ihan sama, haukutaanko vai kehutaanko, mutta kunhan vaivautuvat kommentoimaan. Se on hyvä merkki, Annala sanoo.

Kuten laulaja vihjaa, palaute biisistä on ollut tuttuun Mokoma-tyyliin melko laidasta laitaan. Jotkut eivät oikein pääse sisälle, jotkut diggaavat, jotkut taas haukkuvat.

– Se on meille tärkeää, ettei tehdä sellaista kädenlämpöistä teollista muotoilua. Aina kun tulee uusi levy, pitää tuntua siltä, että jätkillä on jotain sanottavaa. Tarkoitus ei ole alistua itseään toistavaksi viihdeyksiköksi, Saikkonen linjaa.

Tinkimättömyys on Mokomalle keskeinen arvo, kuten tulemme huomaamaan. Se asetti myös lähtökohdat 180 astetta -levyn tekemiselle.

Bändillä ei ollut mielessään mitään valmista suunnitelmaa siitä, millaista albumia nyt oltiin kyhäämässä, mutta ohjenuorana oli, että kappaleiden ”piti olla rock’n’rollia tai ne heitetään vittuun”.

– Siihen tietenkin mahtuu aika monia asioita, mutta jonkun tunnemittarin piti värähtää täysille. Perseen tai tukan ruveta pyörimään tai kyyneleen tulla silmäkulmaan, Annala kertoo.

– Rock’n’roll on nimenomaan kompromissittomuutta ja sen kädenlämpöisyyden vastaisuutta, kitaristi täsmentää.

Nyt käsillä on Mokoman kahdeksas uutta musiikkia sisältävä studioalbumi, jonka luonteesta tekijöilläkään ei ole vielä ihan selvää käsitystä. Annalan mukaan bändillä oli tehdessä olo kuin kyydissä olisi oltu yhtä aikaa kuskina ja matkustajana. Levyllä ovat iloisesti sekaisin niin räyhäbiisit kuin kauniimmatkin kappaleet.

Lue koko juttu Infernon numerosta 9/2012 (#101).

Lisää luettavaa