#107: Anvil – Periksi ei anneta

16.05.2013

Anvil on ainutlaatuinen tuhkimotarina. Bändi saavutti lopulta unelmansa, vaikka järkevästi ajatellen sen olisi kannattanut luovuttaa jo ajat sitten.

Teksti: Tapio Ahola

Torontosta, Kanadasta lähtöisin oleva Anvil on ollut aina kahden kauppa: laulaja-kitaristi Steve ”Lips” Kudlow ja rumpali Robb Reiner ovat olleet alusta saakka bändin sielu ja sydän. Basistin ja kitaristin tontilla on vuosien varrella nähty monenlaisia pelimanneja, mutta ydinkaksikko on pitänyt yhtä jo neljänkymmenen vuoden ajan.

Kudlow ja Reiner kasasivat ensimmäisen yhteisen bändinsä vuonna 1973, teini-ikäisinä. Toiminta oli jo alussa varsin vakavaa, kertoo Steve Kudlow..

– Olimme kumpikin soittaneet siinä vaiheessa jo melkein kymmenen vuotta. Aloimme soittaa yhdessä ja teimme päätöksen, että tekisimme tätä koko lopun elämämme. Se oli hyvin vakavaa, minä esimerkiksi lintsasin jatkuvasti koulusta voidakseni treenata. Mielestäni joskus 15–16-vuotiaana saattaa tehdä jo hyvinkin pitkälle kantavia päätöksiä. Jos aikoo omistaa elämänsä musiikille, luultavasti sen tietää jo tuon ikäisenä.

Kaksikon alkuaikojen innoittajiin kuuluivat Black Sabbathin, Deep Purplen ja Led Zeppelinin kaltaiset kaanonnimet sekä aikakauden rockmusiikki kokonaisuudessaan. 1970-luku oli kuitenkin vaikeaa aikaa aloittelevalle bändille, joka halusi soittaa omia biisejään.

– Silloin ei ollut vielä mitään varsinaista skeneä. Oli kyllä klubeja, joihin bändit saattoivat päästä soittamaan, mutta noissa klubeissa piti soittaa covereita. Oli vaikea viedä eteenpäin omaa musiikkia soittavaa yhtyettä, jolla ei ollut levyä tai merkittävää historiaa. Meillekin sanottiin, että ainut tapa saada keikkoja on treenata repertuaari muiden biisejä.

Niinpä Kuwlow’n ja Reinerin bändi, joka sai vuonna 1978 nimekseen Lips, täytti keikkasettinsä muiden kappaleilla.

– Meillä oli jossain vaiheessa ehkä tusinan verran Ted Nugentin biisejä, tai Monkeesia, tai klassikkoja kuten Born to Be Wild tai Paint It Black. Teimme tuota ehkä kolmen vuoden ajan pysähtymättä missään vaiheessa. Soitimme yli neljänäkymmenenä viikkona vuodessa.

Lopulta Lips alkoi keskittyä omaan materiaaliin. Yhtye äänitti debyyttialbuminsa Hard’n’Heavy omakustanteena vuonna 1981. Kun Attic Records tarjosi bändille levytyssopimusta, nimi vaihtui Anviliksi.

Kun Kudlow’lta kysyy bändin varhaisista levyistä, mies heittäytyy nostalgiseksi.

– On vaikea katsoa taaksepäin. Tietty viattomuus häviää iän myötä. Kuulen ensimmäisissä levyissämme paljon viattomuutta, koska meillä ei ollut hajuakaan, mikä edessämme odottaa. Emme oikein edes tienneet keitä olimme tai mitä teimme. En minä ole kyllä koskaan sen jälkeenkään analysoinut tekemisiämme liikaa. Juuri se tekee musiikista niin maagista, että emme oikeastaan tiedä mistä se tulee. Tiedän vain, että kun alan luoda, minä luon. Kyse ei ole inspiraatiosta – jos on taiteilija, pitäisi olla aina inspiroitunut ja kykenevä luomaan.

Lue koko juttu Infernon numerosta 5/2013 (#107).

Lisää luettavaa