#85 pääarvio: Septicflesh – The Great Mass

Septicflesh
The Great Mass
Season of Mist

Usein tuntuu, että olisi sen parempi, mitä useampi yhtye pistäisi soittopelinsä naulaan. Bändejä kun on aivan liian kanssa, aivan kuten populaa pallolla muutenkin.

Vaan kappas: joskus tuo fiilis voi sattua hyvinkin kipeästi omaan nilkkaan.

Kreikkalainen Septicflesh (ent. Septic Flesh) luovutti jo kertaalleen vuonna 2003, yli vuosikymmenen kelvollisen uran päälle, mutta ilmaantui muutama vuosi myöhemmin takaisin markkinoille.

Paluun tuloksena syntyi seitsemäs SF-albumi Communion, joka oli paitsi julkaisuvuotensa (2008) kovimpia metallipläjäyksiä myös monen mielestä bändin siihen asti kovin tuotos. Kyseessä oli harvinaisen tyylitajuinen ja mietitty kokonaisuus tummasävyistä, mahtipontista ja helvetillisen jylhää orkestroinnein ryyditettyä death/dark metalia, jonka käyttöpäivämäärä ei ole umpeutunut vieläkään.

Nyt Communionille tulee tosin tukalaa, sillä The Great Mass hakkaa edeltäjänsä vähän kaikessa.

Albumi pauhaa alusta loppuun kuin tuomionpasuuna, eikä levyltä saa hetken rauhaa. Pattia on vaikka pienen kaupungin tarpeiksi, mutta Septicfleshin voima ei pesi pelkässä metelöinnissä, vaan huolellinen kuuntelu paljastaa The Great Massin raidoilta miltei ylimaallisen hienosti rakennetun sävelkudelman.

Harvoinpa on voinut sanoa sinfonisten elementtien tukevan metalliyhtyeen toimia niin hienosti kuin nyt. Tai no, oikeastaan voisin todeta, etten ole törmännyt tällaiseen vakuuttavuuteen vielä koskaan.

Prahan filharmonisen orkesterin suoltamat klassiset soittimet ovat kuin Septicfleshin muhkean soundin luonnollinen jatke, tai jopa osa sielua. Niiden sointi ei missään vaiheessa muutu kokonaisuuden päälle väenvängällä liimatuiksi kiiltokuulokuviksi.

Jotta moinen ratkaisu toimii, tarvitaan tietysti taiten sävellettyjä ja sovitettuja kappaleita, ja niitä Septicfleshillä piisaa, tällä kertaa koko levyllinen. Vinyylimittaan mahtuva The Great Mass on julma, väkivahva albumi, goottikirjaimin kiveen hakattua asiaa alusta loppuun.

Jopa sen aikaa, paikkaa, olemassaoloa ja sen päättymistä, toden ja epätoden eroja pohtivissa sanoituksissa on tavallista enemmän pontta. Aika jumalattomia saa tehdä, jos joku tai jokin pistää tästä kuluvan vuoden äärimetallikahinoissa paremmaksi.

Mahtava meininki, siis, mutta epäilijän vääjäämätön kysymys kuuluu, mitä tämän jälkeen? Tätä isommalle harrastamansa jylhistely ei näet paisu, ainakaan ilman sivullisvahinkoja. En malta myöskään olla pohtimatta, albumin teemojen hengessä, miten helvetin hieno lopetus tämä olisi yhtyeen maanpäälliselle vaellukselle.

Pysykää silti pelissä, kiitos.

Teksti: Matti Riekki

Albumi julkaistaan 20.4.