Arch Enemy
Khaos Legions
Century Media
Vuonna 2003 julkaistulta Anthems of Rebellion -levyltä löytyvä We Will Rise on mielestäni yksi hienoimmista metallimusiikkikappaleista. Sen jokainen kuuntelukerta saa aikaiseksi jokseenkin riehakkaan olon, ja yhdistettynä vapauden ideaa pursuavaan videoonsa ja pariin huurteiseen kappaleen vaikutus on suorastaan villitsevä. Pappakin taipuu jatsaamaan.
Khaos Legions pyrkii samaan efektiin koko levyn mitassa, eikä onnistu hommassa ollenkaan huonosti. Ensin Carnagessa ja myöhemmin Carcassissa kuutta kieltä kurittaneen Michael Amottin vuonna 1995 perustama Arch Enemy on kymmenettä pitkäsoittoa lähestyessään virkeässä kuosissa. Jos death metalin voi sanoa olevan tuoretta ja raikasta, tässäpä tuota olisi.
Vanhan koulun kuraa ja lokaa roiskuvan kuolon ystäville Khaos Legions on näennäistasolla kauhistus. Lasken itsenikin etupäässä moiseksi tapaukseksi, ja siksipä onkin merkillistä, miten Arch Enemy onnistuu iskemään suoraan korvien väliin toista kertaa putkeen – edellinen uusia biisejä sisältävä studioplattansa Rise of the Tyrant (2007) oli sekin kelpo esitys.
Khaos Legions kuulostaa kaikilta kanteiltaan modernilta metallialbumilta; sen soundit ovat viimeisen päälle viilatut ja soitto soi kuin virheitä ei maailmassa olisikaan. Kaiken kiillon alta huokuu kuitenkin ote, jota ei käy pakeneminen – kutsutaan sitä paremman puutteessa vaikka rehellisyydeksi. Arch Enemy ei kuulosta tippaakaan teennäiseltä, ja näin yksi metallin peruskivistä on muurattu onnistuneesti. Sitten ei tarvita kuin hyviä biisejä, ja kas, niitähän löytyy.
Useimmat hyvätkin metallilevyt ovat siinä mielessä kompromisseja, että niiden vahvuus piilee joko riffeissä tai melodioissa, harvemmin kummassakin. Khaos Legions esittelee vahvaa ruotsalaisosaamista molemmilla tatameilla, ja tuloksena on hyvin helposti kuunneltava, tarttuva ja iskevä paketti, josta on hankala löytää huonoja osasia. Se tosin on myönnettävä, että tämäkin kiekko olisi varttitunnin tiivistyksellä vieläkin parempi.
Myöskään sitä ei voi kieltää, etteikö hurjasti räksyttävällä, levy levyltä parantavalla saksalaisvahvistuksella Angela Gossow’lla olisi paletissa suuri merkitys. Arch Enemy aloitti Johan Liivan kanssa eikä päässyt kummoisiinkaan tehoihin, ja jos Angela nyt jostain syystä revittäisiin pois bändin keuloilta, jatkoa olisi vaikea kuvitella. Miltä nämä biisit kuulostaisivat ja vaikuttaisivat ilman valttiaan? Vastaus on helppo: älä pohdi turhia. Arch Enemy on bändi ja osastensa summa. Nauti siitä.
Myös käsiteltävä musiikki sisältää vastauksen: There are many ways to die/but only one way to live.
Teksti: Matti Riekki
Arch Enemy -haastattelu 17.6. ilmestyvässä Infernossa.