Etsi
Hurjan hieno biisi!
Kappale pohtii ihmisen ja luonnon yhteyttä monilla eri tasoilla.
Kneel-pienjulkaisun uusintaversiosta vastaa Suicide Records.
Viimeisimmän levynsä viime vuonna julkaissut Havukruunu tulee taas.
Vuosi 1987 tuotiin tähän päivään.
Yhä tuottelias Enslaved kertoo uuden ep:n olevan merkittävä vaihe yhtyeen uralla.
Mayhemin uusi biisi tekee kunniaa bändin historialle.
Kappale löytyy elokuussa ilmestyvältä ep:ltä.
Vio-lencen miehet odottavat parempia aikoja.
Kryptan takoo ehtaa ruotsalaistyylistä mustaa metallia.
Ep sisältää myös mielenkiintoisia covereita.
The Devil Wears Prada julkaisee jatkoa vuoden 2019 The Act -albumille.
Korgonthurusilla on aihetta juhlaan.
Uudella ep:llä on mukana uusi laulaja.
Beyond the Distance on synkkäsävyinen voimabiisi.
If These Walls Could Talk -ep näkee päivänvalon myöhemmin kuluvana vuonna.
Laiho ehti äänittämään bändin kanssa kolmen biisin ep:n ja kuvaamaan videon ennen menehtymistään.
Yhtye on pitänyt itsensä kiireisenä uusia kappaleita säveltäen ja äänittäen. Lähitulevaisuudessa onkin luvassa paljon uusia julkaisuja.
Skull Soldiers -ep näkee päivänvalon 5.3.
Nordjevelin uudelta ep:ltä löytyy monipuolista tarjontaa.
Kolmen biisin ep julkaistaan huhtikuussa.
A Whisp of the Atlantic -ep ilmestyi viime joulukuussa.
Skull Soldiers on jatkoa Wolves of Karelia -pitkäsoitolle.
Laulava näyttelijä power metal -tunnelmissa.
Quatuor Post Nihil on "oodi konkretisoituvalle epätodennäköisyydelle, joka kerta toisensa jälkeen saa valmiiden biisien muodon".