Vuonna 2019 Timo Solosen sooloprojektina syntynyt, sittemmin bändiksi kasvanut kotimainen doom metal -yhtye Infirmum valmistautuu julkaisemaan uuden The Great Unknown -ep-levynsä, jolla esitellään yhtyeen uudistunut kokoonpano. Perjantaina (26.11.) julkaistaan singlenä ep-levyn nimikkokappale ja nyt Infernon välityksellä ensiesityksensä saa kappaleen kylkeen tehty Vesa Rannan ohjaama video.
”The Great Unknown käsittelee sisäisen voiman etsimistä, jotta pystyisi päästämään irti haitallisesta dynamiikasta, joka hallitsee elämää. Se kertoo voimasta jatkaa pelkäämättä eteenpäin vaikkei tiedä mikä odottaa toisella puolella”, avaa laulaja Anna Rose.
”Kappale kuvaa prosessia irtautua ja liikkua eteenpäin ja parantua pitkään kestäneestä toksisesta olosuhteesta tietynlaisena matkana, joten videon on tarkoitus sopia samaan tarinaan: matkata läpi pimeyden kohdaten pelkonsa, jotta pääsisi pois. Synkästä soundista huolimatta kappaleessa on itse asiassa aika positiivinen päätös ja mielestäni video onnistuu esittämään sen todella hyvin.”