Infirmum kasvoi sooloprojektista septetiksi – ennakkokuuntelussa uusi The Great Unknown -ep

Timo Solosen mukaan äänitysprosessi oli raskas, mutta raskasta on myös musiikkikin.

12.01.2022

Kotimainen melodista death/doom metalia soittava Infirmum julkaisee perjantaina 14. tammikuuta uuden The Great Unknown -ep:n. Inferno tarjoaa kolmebiisisen julkaisun kokonaisuudessaan kuunneltavaksi jo nyt. Ep:n pariin pääset tuosta alempaa.

Uuden julkaisun työstöprosessi ei ollut kaikkein helpoimmasta päästä ja matkan varrella yhtyekin kasvoi Timo Solosen sooloprojektista peräti seitsenhenkiseksi orkesteriksi (mukaan liittyi muun muassa Lordissa koskettimia vuosina 1997–2005 soittanut Erna Siikavirta). Raskaasta kokemuksesta syntyi kuitenkin raskasta musiikkia ja uudet soittajat/soittimet antavat yhtyeen musiikille uudenlaista syvyyttä ja aiemmasta poikkeavia sävyeroja.

”Itselleni tämä oli taas uusi tapa toimia ja koitin malttaa olla paikallani enkä hyppiä seinille odottaessani muiden osuuksia. Kaikilla oli omat kiireensä ja siihen nähden kaikkien aikataulujen sovittaminen onnistui varsin hyvin”, projektin isä Solonen kommentoi.

Lisää luettavaa