Etsi
Lucifer nähdään ensi vuonna Suomessa.
Liput myynnissä 26.11. alkaen.
Kirjurinluodossa moshataan taas heinä-elokuun taitteessa.
Down on heräämässä horroksestaan.
Helmikuussa tärähtää!
Liput ovat jo myynnissä.
Early Bird -liput ovat jo myynnissä.
Päiväliput ja majoitukset ovat tulleet myös myyntiin.
Lipunmyynti alkaa 15.11.
Liput myynnissä 13.11. alkaen.
Yhtye saapuu Suomeen tulevana viikonloppuna.
Aiemmin peruuntuneille keikoille ostetut liput käyvät edelleen sellaisenaan.
Liput juhlakeikalle myynnissä 15.11. alkaen.
Yhtye jäi määrittelemättömän pituiselle tauolle 2015.
Kesäkuun alussa täräjää Näsijärven rannalla.
Yhtye on yksi Rockfestin pääesiintyjistä.
Peurungan rantamaisemissa mennään raskaissa tunnelmissa jo viidettä kertaa.
Liput keikoille myynnissä 7.11. alkaen.
Yhtye juhlistaa Dimebag Darrellia ja Vinnie Paulia myös itsenäisyyspäivänä.
Liput myynnissä 8.11. alkaen.
Black Box -keikka on päivitetty Jäähalli-kokoon.
Liput myynnissä 1.11. alkaen.
Liput myynnissä 30.10. alkaen.
Karavaani pysähtyy viidessä kaupungissa.
Tony Martin arvostaa Headless Crossin materiaalia.