Kuopion Henry’s Pub lopettaa toimintansa – koronarajoitukset viimeinen naula arkkuun

"Keikkatoiminnan harjoittaminen tiloissamme on ollut koronarajoitusten myötä mahdotonta jo yli vuoden ajan, mutta työtä ja kuluja aiheutuu silti merkittävä määrä", kirjoittavat Vararengasravintoloiden toimitusjohtaja Juho Rissanen ja ravintolapäällikkö Emppu Paananen.

26.03.2021

Vuonna 1970 perustettu, aktiivisena keikkapaikkana toiminut Kuopin Henry’s Pub sulkee ovensa lopullisesti. Asiasta kerrottiin tänään ravintolan Facebook-sivuilla.

Vararengasravintoloiden toimitusjohtaja Juho Rissasen sekä ravintolapäällikkö Emppu Paanasen mukaan viimeisen naulan pubin arkkuun naulasivat koronan mukanaan tuomat rajoitukset, jotka ovat sekä vähentäneet rajusti ravintola-alan liikevaihtoa että pysäyttäneet tapahtuma- ja keikka-alan lähes täysin.

”Keikkatoiminnan harjoittaminen tiloissamme on ollut koronarajoitusten myötä mahdotonta jo yli vuoden ajan, mutta työtä ja kuluja aiheutuu silti merkittävä määrä. Viime vuosikymmeninä Henkan liikeidea on ollut vahvasti sidottuna livekeikkoihin ja nyt kun keikkoja ei ole saanut pitää – on pubikin ollut kiinni”, pubin tiedotteessa kerrotaan.

”Keikkatoiminta ei ole päätoimialaamme ja koronasta selvitäksemme katseet pitää nyt suunnata muualle, sillä tapahtumien ja keikkojen tulevaisuus selkeän exit-suunnitelman sekä alan toimijoille riittävien tukien puuttuessa näyttää vielä pitkään epävarmalta.”

Peruuntuneiden keikkojen lippurahat voi palauttaa halutessaan lipunmyyjälle. Tiketti tiedottaa ja ohjeistaa erikseen asiakkaansa.

Lisää luettavaa