Etsi
Yarrr!
Näin ruotsalaispartio toimitti Saksassa.
On se vaan edelleen kone.
Ruotsalaisyhtyeen työskentelyä on aina ilo seurata.
Uutta Nightwish-livenäytettä pukkaa.
Tällaista menoa on luvassa Suomessa sitten toukokuussa.
Video sisältää kolme biisiä bändin viime kesän setistä.
Liput Finnkinon esityksiin jo myynnissä.
Hevijätti ja San Franciscon sinfoniaorkesteri valtaavat valkokankaat maailmanlaajuisesti.
Slayer jätti hyväiset brasilialaisfaneilleen.
Yhtye juhlistaa Burn My Eyes -debyyttiään pitkällä kiertueella.
Veteraanit ovat hyvässä iskussa.
Yhtyeen koko Rock in Rio -keikka on myös striimattavissa.
Firelights-kappale löytyy yhtyeen When a Shadow is Forced Into the Light -levyltä.
Hieman erilainen coveri.
Adrian Erlandsson antaa tyylinäytteensä.
Konsertin kylkiäisenä julkaistaan myös elokuva.
Takaisin Pumpkins United -kiertueen tunnelmiin päästään lokakuussa.
Pätkä löytyy Sons of Apollon tuoreelta livejulkaisulta.
Metallica se vaan jatkaa rundiaan.
Yhtye työstää parhaillaan myös kolmatta albumiaan.
Trujillo ja Hammett irrottelivat manserockin parissa viime heinäkuussa.
Belphegorin uusi levy on saamassa muotonsa.
The End of the End on jo katsottavissa Areenassa.
Yhtye juhlistaa 20 vuotta sitten ilmestynyttä S&M-levyään.