Metallican uuden videosarjan toinen osa julki – tällä kertaa tarjolla kokonainen Pariisin-keikka vuodelta 2017

Mukana myös Lars Ulrichin terveiset.

Hevijätti Metallica aloitti viime viikolla uuden Metallica Mondays -videosarjan, jonka merkeissä julkaistaan joka viikko aiemmin julkaisematon konserttitaltiointi, jonka voi sitten katsella Youtubesta tai Facebookista kokonaisuudessaan ilmaiseksi. Sarjan toinen osa on nyt ilmestynyt ja tällä kertaa mennään Pariisiin ja syyskuuhun 2017, jolloin yhtye oli Worldwired-kiertueen ensimmäisellä pitemmällä Euroopan-osuudella.

Tämän viikon Metallica Mondays -video käynnistyy kuitenkin rumpali Lars Ulrichin videoterveisillä, jossa tämä kiittää kaikkia kärsivällisyydestä näinä epävarmoina ja vaikeina aikoina ja toivottaa kaikille hyvää vointia ja jaksamista.

”Toivottavasti näistä videoista on ollut edes jollain tasolla jotain apua – ainakin tässä päässä ne ovat auttaneet tämän hullunmyllyn keskellä”, Ulrich toteaa ja paljastaa, että ensi viikon Metallica Mondays -keikka tulee olemaan joltain muulta kiertueelta kuin tähän mennessä nähdyt konsertit.