Etsi
Kappaleessa sarjamurhaaja ja -raiskaaja joutuu yhtäkkiä itse uhriksi.
Death metalia voi tehdä myös näin.
Yhtye lähtee joulukuussa tien päälle.
"Tuntuu juuri oikealta hetkeltä palata musiikin julkaisun pariin", tuumaa Michael Amott.
Yhtyeen debyytti-ep ilmestyy marraskuussa.
Kaksikymmentä vuotta pamahti mittarissa täyteen.
Täyspitkä odottelee jo nurkan takana.
Moonflowers ilmestyy marraskuussa.
Yhtyeen on tarkoitus aloittaa pian seuraavan pitkäsoiton äänitykset.
Unburden on toinen Alasen englanniksi sanoitettu kappale.
Lainakappale löytyy Rammstein-kitaristin Emigrate-yhtyeen tulevalta levyltä.
Vuonna 1979 perustettu Exodus jaksaa vielä.
Yhtye haluaa kappaleellaan herättää ajatuksia kuluttamisesta.
14 levyä saman teeman parissa on kunnioitettava suoritus.
Yhtyeen musiikkityyli ei tule yllätyksenä.
Debyyttipitkäsoitto ilmestyy joulukuussa.
Infected Rainillä on plakkarissa jo viisi levyä.
Duon debyytti-ep ilmestyy myöhemmin loppuvuodesta.
Kappale löytyy ensi vuonna ilmestyvältä debyyttialbumilta.
Kappale on yhtyeen ensimmäinen julkaisu uuden rumpalin kanssa.
Bändissä on mukana myös Fear Factorysta ja Spongesta tuttuja muusikoita.
Dead by Aprilin Pontus Hjelmillä on myös sormensa pelissä.
Marraskuussa tätä saadaan vihdoin albumimitassa.
Kappaleessa yhdistyvät yhtyeen aiempien tuotosten parhaat puolet, sanoo biisintekijä.
Odotettu Resurgence-levy ilmestyy loppukuusta.