Voivod julkaisi uuden kappaleen – rumpali kertoo ”kengännauha”-työnimellä kulkeneen biisin hauskasta taustasta

Synchro Anarchy on tulevan levyn nimikappale.

27.01.2022

Kanadalainen progemetallivetereaani Voivod julkaisee 11. helmikuuta uuden pitkäsoittonsa Synchro Anarchy. Nyt yhtye on julkaissut levyn nimikappaleeseen tehdyn musiikkivideon, jonka voit katsoa tuosta alempaa.

”Kun tulimme takaisin Euroopasta yhteiskiertueelta Gwarin kanssa 2019, pidimme tauon ja palasimme treenikämpille 2020 alussa nauhoittamaan ideoita ja improvisointeja ylös. Erään session lopuksi olin jo avaamassa juoksukenkieni nauhoja, kun mieleeni välähti rytmi, jossa hyppään yhden iskun joka tahdilla. Hihkaisin muille saaneeni idean ja lähdin kävelemään kohti rumpuja, mutta astuin kengännauhani päälle, sekosin askeleissa ja melkein kaaduin settini päälle”, rumpali Michel ”Away” Langevin kertoo.

”Kaikki nauroivat ja minä soitin kompin, jonka Chewy (kitaristi Daniel Mongrain) äänitti antaen sille nimeksi ’Away’s Shoelace Incident’. Tästä Snake (laulaja Denis Bélanger) sai idean tehdä tekstin oudoista sattumuksista, joissa joku esimerkiksi pysähtyy solmimaan kengännauhojaan ja välttää näin juuri täpärästi lentävän autonrenkaan. Jossain vaiheessa Snake lyhensi työnimen muotoon ’Shoelace’, mutta huomasin teksteissä sanat ’Synchro Anarchy’ ja sanoin sen olevan mahtava nimi biisille. Kun levyn kappaleet oli nauhoitettu, totesimme sen olevan hyvä otsikko myös koko levylle. Se kuvastaa tätä planeettaa, jolla elämme ja sitä tapaa, jolla rakensimme levyn pienistä ideoiden palasista.”

 

Lisää luettavaa