Miellyttäjän manifesti – ensinäytössä Memoremainsin Back Off

Kappale löytyy yhtyeen työn alla olevalta toiselta albumilta.

03.02.2022

Debyyttilevynsä The Cost of Greatness syksyllä 2020 julkaissut Memoremains valmistelee parhaillaan toista pitkäsoittoaan. Perjantaina 4.2. yhtye julkaisee uuden Back Off -singlen, jonka musiikkivideo saa ensiesityksensä nyt Infernon välityksellä.

”Liiallisen kilteistä ihmisistä sanotaan usein, että he ovat vihaisia ja katkeria valehtelijoita, koska he eivät tuo omaa ääntään esiin ja katkeroituvat siitä, että toiset eivät huomioi heidän tarpeitaan pyytämättä. Biisin tarina kääntää tilanteen päälaelleen olemalla miellyttäjän manifesti, joka salailun sijasta kertoo raivorehellisesti, mitä kiltti ihminen oikeasti haluaisi sanoa”, kommentoi laulaja Johanna Ahonen.

”Syysiltojen hämärtyminen usein aiheuttaa sen, että ihminen alkaa kaivata ympärilleen tunnelmavalaistusta. En tiedä johtuiko se sitten tästä sisään rakennetusta tunnelmoinnin tarpeesta ja työstämästämme suhteellisen synkästä kappaleesta, mutta mekin halusimme uudelle videolle aitoa tulen loimua. Perinteisten kausivalojen ja tuikkujen sijasta päädyimme kuitenkin hieman kursailemattomampaan ratkaisuun ja roudasimme kuvauspaikalle öljytynnyreitä klapien kera. Tunnelmointimme herätti paikallisissa asukkaissa huolestunutta kiinnostusta ja useampi utelias silmäpari seurasi puutarhajuhliamme turvallisen välimatkan päästä. Tässä vaiheessa lienee aiheellista kiittää Munakan nuorisoseuraa luottamuksesta ja tilusten lainasta taiteelliseen toimintaamme, sillä ulkopuolisen näkökulmasta touhumme saattoi vaikuttaa tuhopoltolta tai muulta kyseenalaiselta toiminnalta. Onneksi ainakin toistaiseksi enemmän ja vähemmän heviuskottavat lettimme saavat vielä heilua.”

Lisää luettavaa