Etsi
Tamperelaisyhtyeen Planet Absurdic -pitkäsoitto ilmestyy loppuvuodesta.
N.S.T.M on levyn toinen singlemaistiainen.
Thrash metal -yhtyeen toinen albumi täytti 35 vuotta.
Esikoispitkäsoitto näkee päivänvalon joulukuun alussa.
Näin käynnistyi yksi ajanjakso kotimaisen metallin historiassa.
Coronerilla on suunnitelmia ensi vuoden varalle.
Gama Bombilla on ikää jo lähes 20 vuotta, mutta ryhmän tekemisestä huokuu tuore energia.
Nervosan naiset vakuuttelevat olevansa vahvassa iskussa.
Klassikkoalbumi näki päivänvalon 9.10.1990.
Kappale löytyy yhtyeen tulevalta pitkäsoitolta.
Kappale on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta pitkäsoitolta.
Vio-Lencen ensi vuosi tuo uutta musiikkia.
Kyseessä on ensimmäinen pitkäsoitto nykyisellä kokoonpanolla.
Ensi vuonna kuullaan uutta Overkilliä.
Mukana paljon tämän vuoden peruuntuneille festareille buukattuja esiintyjiä.
Kerry King ei muuta biisinkirjoitustapaansa.
Kitaristi työstää vimmatusti ensimmäistä Slayerin kuoppaamisen jälkeen julkaistavaa albumiaan.
Kuopion kehäketut ovat saaneet aikaiseksi vihaista jälkeä.
Suomalainen black/thrash elää ja voi hyvin.
14 levyä urallaan julkaissut saksalaisbändi on studiossa.
Absusta tuli Apsû.
Lähes 40 vuotta sitten perustettu Voivod ei hyydy vanhoilla päivillään.
Front tekee metalliaan vuosikymmeniä vanhalla kaavalla.
Heathen on palannut levytyskantaan kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Holt lupailee häijyä tavaraa.