Pitkään paluuta tehnyt Coroner on uuden musiikin kimpussa – ensi vuoden ensimmäiset keikat julki

Coronerilla on suunnitelmia ensi vuoden varalle.

22.10.2020

Teknistä thrash metalia esittävä sveitsiläislegenda Coroner palasi pitkältä tauolta tasan kymmenen vuotta sitten, mutta uutta levyä ollaan saatu odotella.

Edellisen albuminsa Grinin vuonna 1993 julkaissut bändi laittoi hiljattain ulos Facebook-tilapäivityksen, jonka mukaan uutta materiaalia on viimein syntymässä:

”Työskentelemme parhaillaan kovasti uuden materiaalin parissa! Samalla mainittakoon, että tästä lähtien tulemme hoitamaan sosiaalisen median henkilökohtaisesti”, yhtye kirjoittaa.

”Tämä sivu tulee olemaan Coronerin virallinen Facebook-yhteisö, jonne päivitämme kaiken uutisoinnin arvoisen – aloittaen tulevaisuuden logosta ja vuoden 2021 ensimmäisistä livekeikoista.

27.2.2021 – Clang Metal Festival, Dublin (Irlanti)
15.5.2021 – Live Music Club, Milano (Italia)
16.5.2021 – Club Grillen, Colmar (Ranska)

Lisää luettavaa