Etsi
Tarjolla todella laadukasta ja erilaista kotimaista black metalia.
Melko rujoa runnomista.
Uutta matskua legendoilta.
Nostalgialaput silmille, sillä tämähän kuulostaa ihan The Keyltä!
Uusi levy jatkaa tutuilla poluilla. Kylmää, majesteettista ja kosmista black metalia.
Laibach tekee jälleen kerran visuaalisesti karua jälkeä.
Levy käsittelee läheisen menettämistä ja surutyötä henkilökohtaisella tavalla.
Odotettu pitkäsoitto putkahtaa maailmaan maaliskuussa.
Yhtye esittäytyy kahden biisin demollaan.
Rotting Christin uusi levy julkaistaan ensi kuussa. Sitä ennen tuore biisimaistiainen.
Groovaa kuin maailmanlopun vauhko hirvi.
Kappale löytyy tulevalta The Door to Doom -pitkäsoitolta.
Usurper täytti juuri 25 vuotta.
Kappale liittyy Berserk-mangaan.
Singleä pukkaa ennen Euroopan-kiertuetta.
Gunnareiden paluuta odottelevat miljoonat ihmiset joutuvat tyytymään tällä kertaa pelkkään Axl Rosen soolobiisiin.
Hyvinkääläinen V-Khaoz on tuttu muun muassa Vargravista, Azaghalista, Hin Ondesta ja Hellkultista.
Nyt on komeaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Huh huh!
Sludgetrion toinen albumi ilmestyy tammikuussa.
I, the Mask -pitkäsoitto on bändin kolmastoista.
Bändissä vaikuttavat lisäksi Matt Sorum, Steve Stevens ja Franky Perez.
Eeppistä menoa näyttäisi olevan tiedossa.
Vanhan koulukunnan death metalia. Erittäin hyvä.
Kappale löytyy tänään ilmestyneeltä ep-levyltä.
Pitkäsoitto seuraa maaliskuussa.