Entisen Damageplan-laulajan vanha yhtye aktivoituu – Diesel Machine julkaisi musiikkia lähes 20 vuoden tauon jälkeen

2000-luvun alussa jäihin ajautunut yhtye tekee uutta tulemista.

Diesel Machine silloin joskus. Vasemmalta oikealle: Rich Gonzales, Patrick Lachman, Shane Gaalaas , AJ Cavalier.
Kuva: facebook.com/dieselmachineband

Los Angelesista ponnistava metalliyhtye Diesel Machine katkaisi reilun 19 vuoden hiljaiselon julkaisemalla uuden kappaleen Shut It. Biisi tulee myös löytymään bändin syksyllä julkaistavalta toiselta pitkäsoitolta, joka kantaa nimeä Evolve. Löydät kappaleen täältä tai artikkelin lopusta.

1990-luvun puolivälissä perustettu ja vuonna 2000 debyyttinsä Torture Test julkaissut Diesel Machine ajautui limboon, kun basisti Rich Gonzales joutui kesällä 2002 bändin toisen pitkäsoiton äänitysten aikaan vakavaan liikenneonnettomuuteen, joka vei Gonzalesilta kyvyn kävellä. Samoihin aikoihin kitaristi Patrick Lachman liittyi laulajaksi Dimebag Darrellin ja Vinnie Paulin uuteen Damageplan-yhtyeeseen, jonka tarina päättyi traagisesti joulukuussa 2004 Darrellin kuolemaan.

Yhtyeen muutkin jäsenet, laulaja AJ Cavalier ja rumpali Shane Gaalaas sekä onnettomuudesta toipunut basisti Gonzales kokeilivat siipiään vuosien varrella muissa musiikkiprojekteissa, mutta nyt ryhmä on koonnut jälleen voimansa Diesel Machinen merkeissä ja saanut pitkään hautuneen toisen pitkäsoittonsa valmiiksi.

Bändi lupaa Facebook-sivuillaan julkaisevansa levyltä vielä muutamia maistiaisia ennen kokopitkän ilmestymistä. Niitä odotellessa voi tuosta alapuolelta ottaa haltuunsa uuden Shut It -kappaleen sekä bändin esikoislevyn, joka on striimattavissa yhtyeen Bandcamp-sivulla.