Whorion
The Reign of the 7th Sector
Omakustanne
Taitaa olla harmageddon jo nurkan takana, kun joku kehtaa julkaista omakustanteena näinkin väkevää tavaraa. Kotimaisen Whorionin esikoinen olisi maailmanlopun taustalle juuri sopivaa rankaisua, joten antaa tulla vain. Puitteet ovat nyt kohdillaan.
On nimittäin niin, että The Reign of the 7th Sector on hengästyttävän vaikuttava debyytti. Pohjana toimii teknisesti sävytetty kiivastempoinen death metal, jonka kylkeen ahdetaan sinfonista paisuttelua, melodioita ja jylhää dramatiikkaa. Kuolometallisesta raskaudesta ei kuitenkaan tingitä, ja Anssi Kipon hoivissa mestaroitu maailmanluokan soundi täyttää jokaisen läven. Isoa meininkiä!
Vertailu Septicfleshin ja Fleshgod Apocalypsen kaltaisiin bändeihin antaa jotain osviittaa tarjolla olevasta paisuttelusta. Whorion on kuitenkin kertaluokkaa kuolometallisempi ja tavallaan myös tylympi. Bändin soundi ei ole sitä nykyaikaisinta digitaalimössöä, vaan siinä on mukana hyvällä tavalla brutaalimpaa ja luonnollisempaa otetta.
Kitaroiden alavireinen soundi herauttaa kuolat suupieleen, ja vahvasti ärjyvä laulaja osaa myös hommansa. Mainitaan nyt vielä eläimellisellä otteella nakuttava rumpalikin, että asia tulee varmasti selväksi. Tuotannollisissa ja teknisissä asioissa Whorionin ei tarvitse hävetä kenenkään rinnalla, pätkän vertaa.
Itse musiikki tulee varmasti jakamaan mielipiteitä. Levy kellottaa napakat 35 minuuttia, mutta informaatiota survotaan korville helposti tunnin edestä. Riffit ja osiot vaihtuvat hengästyttävää tahtia, ja soittopuolella ei todellakaan luoteta minimalismiin. Enemmän on enemmän.
Bändiä on helppo kiittää siitä, että taustalla pauhaavat orkestraatiokuviot eivät noudattele aina kappaleen linjoja vaan maalailevat usein aivan omia taulujaan. Kokonaisvaikutelma on aluksi kaoottinen, mutta mielenkiinto herää jo ensimmäisellä kuuntelulla.
Vyörytyksen potentiaali ja sävykirjo avautuvat kuitenkin vasta useamman kuuntelun jälkeen, ja siinä vaiheessa pikkusormi on lopullisesti mennyttä. Pirullisen kova yllätys.