Ainoa suunta on eteenpäin ja kohti tuntemattomia vesiä – arviossa The Chantin ep

Arvio julkaistu Infernossa 6/2017.

29.09.2017
The Chant
Approacher
Lifeforce

Melankolisten ja kokeilullisten metallirokkibändien eturintamaan jo vuosia sitten noussut The Chant jatkaa Paraller-ep:n (2015) aloittamaa minijulkaisujen sarjaa. Approacher vetää bändin soundia taas askeleen verran kauemmaksi metallista.

Uutuudella tuntuisi soivan jopa aiempaa vahvemmin koneistettu Chant, jonka utuisessa soinnissa ilmenee runsaasti kaihoa mutta myös täysin uudenlaista ”iloisuutta” ja eräänlaista pirteyttäkin. Tämä huomioidaan myös ep:n saatekirjeessä, jossa kehotetaan nauttimaan elämästä ainaisen kuolemanpelon ja murehtimisen sijaan.

The Chantin linja miellyttää edelleen korvaa, mutta se myös haastaa enenevissä määrin, missä on puolensa. Mieli odottaa tarttuvampia ja sisällöltään perinteisempiä kappaleita This Is the World We Know -albumin (2010) linjalla, mutta yhtyeen luonteen tuntien Chantin ainoa suunta on eteenpäin ja kohti tuntemattomia vesiä. Approacher tuntuu tietyllä tapaa etäiseltä, mutta samaan aikaan puoleensavetävältä ja mielenkiintoiselta.

Mikäli jotain ulkomusiikillista saa mainita, niin ep:n cd-version pahvikannen pintamateriaali tuntuu sormissa harvinaisen miellyttävältä. Tässäpä yksi mainio lisäsyy fyysisen levyformaatin tukemiselle!

Lisää luettavaa