Albumin pariin uppoaa huomaamatta pitkäksi aikaa – arviossa Almyrkvi

Julkaistu Infernossa 1/2018.

04.06.2018
Almyrkvi
Umbra
Ván

Alati kasvavan islantilaisen black metal -kentän mielenkiintoisimpiin tekijöihin luettava Almyrkvi tarjoilee esikoisellaan kylmään kosmiseen tyhjyyteen tuijottavaa metallia, jota kuunnellessa ei hymyilytä hetkeäkään. 

Kaukana arkipäiväisen elämän tiimellyksistä liikkuva Umbra hakee laajoja liikeratoja ja onnistuu luomaan itsestään massiivisen mielikuvan. Se on yhtä aikaa raskas ja ilmava, mikä on omiaan laittamaan Almyrkvin samaan musiikilliseen kerhoon Darkspacen kanssa – eikä ainoastaan avaruudellisten aihepiirien ansiosta. 

Almyrkvin musiikki ei ole odotetusti hittikamaa, ja sen teho piilee tunnelmassa. Puhtaiden laulujen ja syvän kuolometallimurinan yhteistyö luo paikoin todella hienoa ilmapiiriä, ja albumin pariin uppoaa huomaamatta pitkäksi aikaa. Tämä kertoo tietysti sekä tasaisesta laadusta että myös turhaa huomiota herättävien elementtien puutteesta. 

Umbra on tasokas ja lupauksia herättävä levy, joka täyttää monilta osin sille asetetut odotukset. Jos Sinmara-ukkojen sivuraiteena pidettävä Almyrkvi jatkaa kehitystään tähän malliin, seuraavan albuminsa nimi saadaan ehkä painaa black metalin historiankirjoihin pitkäksi aikaa. 

Lisää luettavaa