Anteeksipyytelemätöntä kasarihenkisyyttä – arviossa Invaders

Julkaistu Infernossa 8/2022.

09.11.2022
INVADERS
Beware of the Night
FIGHTER

Melko nuorista jätkistä koostuva Invaders on julkaissut ennestään yhden ep:n ja singlen, ja nyt on debyyttialbumin aika.

Vuonna 2016 perustettu yhtye on ulkoisesti kuin Putous-näyttelijöiden parodia 1980-luvun hevibändistä. En uskalla lähteä arvailemaan, kuinka tosissaan kaverit ovat kuteidensa kanssa. Pääasia on kuitenkin, ettei musiikkipuoli herätä kysymystä, onko tämä vitsi.

Porukan vaikutteita ei tarvitse etsiä suurennuslasin kanssa. Parhaina hetkinään bändi kuulostaa melkein kuin Dokkenin reinkarnaatiolta. Levyltä löytyykin tulkinta ehkä mainitun hienoimmasta kappaleesta Into the Firesta. Odotin viimeiseksi lykättyä coveria kauhunsekaisin tuntein, ja pakkasen puolelle se jäikin.

Omat biisit ovat mielenkiintoisia, eikä soitossa ole valittamisen varaa. Kiitosta täytyy antaa etenkin kitaraosastolle ja anteeksipyytelemättömälle kasarihenkisyydelle.

Laulajan erikoiseen soundiin tottuminen vie sen sijaan aikansa. Hemmon olisi voinut laittaa kiekaisemaan vielä pari ottoa lisää, sillä kaveri ei tahdo osua etenkään korkeisiin nuotteihin. Heikohkot laulusuoritukset syövät muuten hienoja biisejä, ja siksi tästä on vaikea innostua sen enempää.

Lisää luettavaa