Destructorin voi luokitella huoletta kulttiorkesteriksi, jonka musiikilliset meriitit juontavat vuonna 1985 ilmestyneeseen ja sittemmin moneen kertaan uusintapainoksen saaneeseen Maximum Destruction -esikoiseen.
Lupaava startti tyssäsi kasarin lopussa, mutta vuosituhannen vaihteesta lähtien yhtye on pysytellyt sinnillä aktiivisena julkaisten neljä täyspitkää ja tukun pienempiä levytyksiä.
Kahden alkuperäisen jäsenen, laulaja-kitaristi Dave Overkillin ja rumpali Matt Flammablen, yhä käskyttämä yhtye on kuin antiteesi kaikelle nykyajan metallille. Bändi tykittelee luupäisesti tanakkaa ja hyväriffistä meininkiä, joka yltyy kovimmillaan lähes speed metaliksi.
Vaikka kitaristit eivät säästele itseään edes sooloissa, biisit pysyttelevät tiukasti yksinkertaisten perusasioiden ytimessä kaikenlaisia nykyajan hömpötyksiä karttaen. Kun sounditkin ovat miellyttävän tymäkät, kokonaisuudessa on väkisin mukaan tempaavaa vastustamattomuutta.
Jos vain kappaleisiin olisi saatu astetta tappavampia kertsejä, oltaisiin todella liekeissä veren virratessa ja luiden rutistessa.